1.
Ström muisti valtatien risteyksen lähettyvillä sijaitsevan maa-alueen olleen autiona jo silloin kun hän oli ollut vielä pikkupoika. Tuo suunnaton, tyhjä tontti halkaisi maaseudun kuin haava, joka ei ollut milloinkaan kunnolla parantunut. Se oli kivinen ja ryhmyinen ja sen pintaa peitti harvassa kasvava ruoho, joka oli väriltään epämääräisen kellanvihreää. Puita ei ollut ollenkaan; vain muutama kitulias pensas jaksoi tarrautua kamaraan, joka tarjosi ilmeisen niukasti ravinteita joita kasvit tarvitsevat elääkseen.
Ström oli ollut työttömänä jo pitkän aikaa, eikä enää kulkenut tontin ohi kovin usein. Yleensä hän hoiti vähät ostoksensa kylän kaupassa ja kävi juomassa kahvinsa ränsistyneen linja-autoaseman baarissa. Toisinaan hänen oli kuitenkin mentävä kaupunkiin, kuten sinä tiistai-iltapäivänä jona hän havaitsi valtatien risteyksen lähettyvillä sijaitsevalla maa-alueella tapahtuneen muutoksen.
Muutos ei ollut suuri vaan varsin vähäpätöinen. Valtatielle johtavan mutkaisen, sorapintaisen väylän pientareen tuntumaan oli pystytetty kirkkaanvihreä kyltti. Ström pysäytti ikäkulun autonsa, veivasi sivuikkunan alas ja tirkisteli kylttiä. "Paulus Scandinavia rakentaa tälle tontille kokoonpanolaitoksen", siinä luki. Ström kaasutti uudelleen liikkeelle ja meni tapaamiseensa työvoimaneuvojan kanssa. Tämä ei ollut kuullut rakennushankkeesta mitään.
Muutaman päivän kuluttua Ström sai puhelun mieheltä, joka esitteli itsensä Paulus Scandinavian palveluksessa olevaksi rekrytointikoordinaattoriksi. Mies kysyi Strömiltä, haluaisiko tämä tulla työhön uudelle kokoonpanolaitokselle. Ström häkeltyi kysymyksestä, sanoen etteivät tehtaan rakennustyöt olleet hänen tietääkseen edes alkaneet. Siihen rekrytointikoordinaattori vastasi, että kokoonpanolaitos oli jo valmistunut ja ainoa mitä puuttui oli työvoima. Ja ennenkuin Ström huomasikaan, hän oli sopinut aloittavansa työt Paulus Scandinavian palveluksessa seuraavan viikon maanantaina.
- Saitteko te minun numeroni työ- ja elinkeinotoimistosta, hän kysyi mutta rekrytointikoordinaattori oli ehtinyt sulkea puhelimen.
Ström mietti hetken ja nousi sitten autoonsa. Viidentoista minuutin kuluttua hän oli jälleen valtatien risteyksen lähettyvillä sijaitsevan aution maa-alueen luona - tai oikeammin paikassa jossa se oli ollut. Kivet, kellanvihreä ruoho ja matalat, kärsivän näköiset pensaat olivat yhä paikoillaan, mutta nyt niiden keskellä kohosi pitkä ja matala rakennus, jonka edustalle johti leveä, asvaltoitu tie.
Seuraavan viikon maanantaina kokoonpanolaitoksen pihaan kokoontui joukko miehiä ja naisia. Laitoksen pääovi avattiin tasan kello yhdeksän ja työväki päästettiin ahtaaseen aulatilaan, jossa yrityksen tiedottaja sekä rekrytointikoordinaattori ottivat heidät vastaan. Myös kokoonpano-osaston työnjohtaja sekä laskutus- ja kirjanpitodivisioonan toimistopäällikkö olivat paikalla. Kaikki neljä olivat jokseenkin mitäänsanomattoman näköisiä ihmisiä, joilla oli kalpea iho, harmaa puku sekä hyvin epämuodikas kampaus. Ainoa väripilkku oli kirkkaanvihreä solmio, jollainen jokaisella oli kaulassaan.
Tiedottaja piti puheen, jossa hän esitteli lyhyesti Paulus Scandinavian toimintaa. Yritys oli osa kansainvälistä Paulus International -konsernia, jonka toimialaan kuuluivat monenlaiset kaupalliset sekä ei-kaupalliset kokoonpano- ja komponenttialan projektit. Paulus International oli markkinasektorinsa edelläkävijä ja ehdoton huippuosaaja sekä luotettava, varma ja vakaa työnantaja joka oli kokonaisvaltaisen kiinnostunut maailmanlaajuisen työyhteisönsä fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista.
Tämän valaisevan katsauksen jälkeen rekrytointikoordinaattori piti nimenhuudon. Ketään ei puuttunut joukosta, joka jaettiin nopeasti kahtia. Arviolta kolmannes työntekijöistä päätyi laskutus- ja kirjanpitodivisioonan tehtäviin ja suurempi osa kokoonpano-osastolle. Ström ajautui ihmisvirran mukana halliin, jossa oli kirkas valaistus sekä lukuisia työpisteitä pöytineen ja työkaluineen. Ström ei ollut mielikuvituksekas mies eikä hänessä myöskään ollut pienintäkään taipumusta runollisuuteen, mutta hänen mieleensä tuli ajatus, jonka mukaan kokoonpanohalli oli kuin vaakatasoon kallistettu hunajakenno.
Ström oppi kokoonpano-osaston rutiinin muutamassa päivässä. Se ei ollut vaikeaa, sillä jokainen päivä oli täsmälleen samanlainen ja työtehtävät olivat aina täsmälleen samanlaisia. Komponentteja koottiin aamuyhdeksästä kello kahteentoista, jolloin valmiit osat lastattiin käsikärryihin ja vietiin varastoon. Hallin seinällä oli valtava pyöreä kello, joka kilisi infernaalisesti puolilta päivin. Kun kärryt oli tyhjennetty (jonot olivat pitkät ja aikaa saattoi kulua paljon), oli ruokatunnin aika. Valkoiseen asuun sekä kirkkaanvihreään rusettiin pukeutunut kanttiinityöntekijä ajoi käytävillä sähkökäyttöisellä kärryllä, josta saattoi ostaa voileipiä sekä erilaisia juomia. Ruokatauon jälkeen komponenttien kokoaminen jatkui kello kuuteentoista, jolloin kello soi uudelleen ja iltapäivän aikana kootut komponentit vietiin jälleen varastoon, joka oli sillävälin tyhjennetty. Varaston lattiassa oli ura jossa kulki leveä liukuhihna. Sitä myöten valmiita komponentteja sisältävät laatikot päätyivät kontteihin, jotka puolestaan kuljetettiin kuorma-autoilla jonnekin muualle, ilmeisesti Paulus Scandinavian keskusvarastolle, jonka sijainnista kenelläkään ei tuntunut olevan käsitystä.
Strömille ei milloinkaan selvinnyt mihin komponentit oli tarkoitettu. Ne olivat kummallisen muotoisia metallilevyjä, joihin kiinnitettiin muutama ruuvi, jousi sekä eräänlainen sarana. Kun hän kysyi asiaa työnjohtajalta, tuo valju miehenköriläs tokaisi niiden olevan koneen osia ja asia jäi sikseen. Myös Strömin viereisessä työpisteessä ahertava nuorimies oli ilmeisesti miettinyt työnsä tarkoitusta, sillä kerran Ström kuuli hänen ihmettelevän mitä Paulus International oikein valmisti. Hän sai työnjohtajalta vastauksen, jonka mukaan yhtiön toimialaan kuuluivat monenlaiset kaupalliset sekä ei-kaupalliset kokoonpano- ja komponenttialan projektit.
Seuraavien kuukausien aikana kaikki pysyi käytännössä samanlaisena. Työtehtävät pysyivät samanlaisina, työaika pysyi samanlaisena ja kokoonpano-osaston rutiini pysyi samanlaisena. Joitakin muutoksia tapahtui, mutta ne eivät koskettaneet Strömiä henkilökohtaisesti. Kokoonpanolaitokselle tuli oma lääkäri, piisaminnaamainen mies, jolla oli pyöreälinssiset silmälasit sekä kirkkaanvihreä solmio. Laitoksen lähettyville, tontin etelälaidalle ilmaantui kaksi pienkerrostaloa, jotka oli tarkoitettu työsuhdeasunnoiksi. Ja työntekijöiden keskuudessa alkoi kiertää huhu, jonka mukaan laitoksella siirryttäisiin pian vuorotyöhön, mutta työnjohtajan tai tiedottajan ei milloinkaan kuultu puhuvan asiasta.
2.
Eräänä syksyisenä perjantai-iltana Strömin puhelin soi jälleen. Soittaja oli nainen, joka ehdotti tapaamista pian - mieluiten jo seuraavana päivänä. Strömin tiukatessa naisen henkilöllisyyttä tämä kertoi olevansa toimittaja, muttei suostunut mainitsemaan nimeään tai työnantajaansa. Kun nainen viimein lupasi kustantaa Strömille lounaan sekä maksaa kohtuullisen korvauksen vaivannäöstä, Ström suostui tapaamiseen joka sovittiin erääseen lähikaupungin ravintolaan.
Ravintola oli lähes täynnä, mutta Strömille ja naiselle sentään löytyi vapaa kahden hengen pöytä salaattitiskin lähettyviltä. Nainen vilkuili ympärilleen ja asetti nauhurinsa toimintakuntoon Strömin selaillessa ruokalistaa.
- Oletteko te valmis, kysyi nainen viimein. Hän oli nuori ja tehokkaan näköinen ihminen, jolla oli lyhyiksi leikatut mustat hiukset ja saaliinhimoinen hymy. Violetin jakkupuvun rinnukseen oli kiinnitetty lintua esittävä hopeinen rintaneula.
- En kai minä tästä tämän valmiimmaksi tule, vastasi Ström ja työnsi ruokalistan syrjään. -Mitä te oikein haluatte minusta?
- Tehän olette Paulus Scandinavian palveluksessa, totesi nainen.
- Niin olen. Entä sitten, kysyi Ström.
Tuon kommentin jälkeen toimittajanainen puhkesi varsinaiseen kysymysten tulvaan, joka virtasi vuolaana vielä kun Strömin tilaama sipulipihvi tuotiin pöytään. Ström vastaili lakonisesti ja osittain myös torjuvasti, sillä hän ei edelleenkään oikein käsittänyt mistä tässä kaikessa oli kyse.
- Ettekö te ole koskaan ihmetellyt mitä Paulus Scandinavia oikein valmistaa, nainen tiukkasi viimein.
- Olen, tokaisi Ström olkapäitään kohauttaen. -Kaikki muutkin ovat, luulisin. "Koneen osia", meille on vastattu ja siinä se.
- Mutta-mutta, nainen änkytti. -Riittääkö se muka vastaukseksi?
- Kaipa se riittää, Ström sanoi. -Koko juttu ei oikeastaan kiinnosta minua. Enkä minä suoraan sanottuna käsitä, miksi se kiinnostaa teitä... Olisitte yhtä hyvin voinut soittaa yhtiön tiedottajalle. Häneltä olisitte saanut aivan samat vastaukset, eikä teidän olisi edes tarvinnut tarjota hänelle ruokaa.
- Te käsitätte sitten kun minun juttuni tulee ulos, vastasi toimittaja. -Kuulkaa. Voinko minä tavata teidät uudelleen? Vaikka tässä samassa ravintolassa - esimerkiksi tasan viikon kuluttua?
- Sopiihan se, sanoi Ström. -Mutta minusta teidän todellakin kannattaisi ottaa yhteyttä tiedottajaan. Hän osaisi varmasti auttaa teitä kaikessa mitä haluatte tietää. Itse asiassa, minähän voisin pyytää häntä ottamaan yhteyttä teihin jos vain kerrotte nimenne...
- Ei missään tapauksessa, toimittaja huudahti. -Minä pyydän, älkää puhuko kenellekään mitään tästä tapaamisesta. Lupaan ensi viikolla kertoa teille niin paljon kuin mahdollista, hän lopetti. Sitten nainen työnsi nauhurinsa laukkuunsa, painoi Strömin kouraan setelin ja poistui ravintolasta kiireen vilkkaa.
Viikon kuluttua Ström odotti toimittajaa ravintolassa, mutta turhaan. Tätä ei näkynyt eikä kuulunut. Ehkäpä nainen oli saanut tarpeekseen salapoliisileikistä, soittanut tiedottajalle ja saanut kaiken tarvitsemansa aineiston, Ström mietti. Hän tilasi pannupizzan ja kevytoluen ja oli jo lopettelemassa ateriaansa, kun hänen pöytäänsä käveli mies jolla oli yllään tummanharmaa puku sekä tummanharmaa lierihattu, jossa oli punainen nauha. Mies istuutui Strömiä vastapäätä ja katsoi tätä hattunsa alta.
- Teinä katsoisin hyvin tarkkaan kenelle puhuisin, mies sanoi. -Yhtiön urkkijoita on kaikkialla.
- Yritättekö te uhkailla minua, kysyi Ström. Hän ei ollut peloissaan eikä edes kovin utelias - repliikki vain tuntui sopivan tilanteeseen.
- En tietenkään, mies vastasi sydämellisesti. -Mutta tehän tiedätte millaisia ihmiset ovat, ja journalistit eritoten. Syntyy väärinymmärryksiä ja muuta inhottavaa sotkua. He eivät kaihda keinoja, nuo ihmiset. Hehän elävät skandaaleista. He tekevät pikku palveluksia, kyselevät muka viattomia asioita, tarjoavat lounaita ja jopa lahjuksia... Yhtäkkiä aivan tavallinen, työtätekevä kunnon kansalainen saattaa löytää itsensä ties millaisesta verkosta. Oikeusjuttuja, sensaatiolehtiin kirjoitettuja valheellisia artikkeleita, maan- ja maailmanlaajuista julkisuutta ja kaikenlaista muuta kerrassaan pöyristyttävää ja inhottavaa sotkua. Sellaistahan ei kukaan halua, vai kuinka?
- Ei tietenkään, Ström vastasi.
- Sitähän minäkin, vastasi mies ja nousi poistuakseen. -Joten jos joku kyselee...
- ...niin minä pyydän häntä ottamaan yhteyttä yhtiön tiedottajaan, jatkoi Ström ennenkuin edes ymmärsi mitä oli sanomassa. Lierihattuinen mies väläytti nopean, hyväksyvän hymyn ja häipyi ravintolan ovesta sateiselle kadulle.
3.
Muutaman päivän kuluttua rekrytointikoordinaattori saapui kokoonpanohalliin. Hänen ilmestymisensä aiheutti pienoista hälinää, sillä miestä ei ollut näkynyt ensimmäisen työpäivän jälkeen. Vähitellen puheensorina tasaantui, ja rekrytointikoordinaattori suuntasi kädessään pitelemänsä kartan opastamana kohti Strömin työpistettä.
- Ström, mies haukahti. -Tulkaa mukaani.
Hälinä yltyi suoranaiseksi kohinaksi kun Ström seurasi miestä työnjohtajan toimistoon, joka sijaitsi teräskehikoista rakennetulla korokkeella hallin päädyssä. Toimisto oli lähes tyhjä; vain muutama tietokoneruutu tuijotti sen seinästä. Niissä vilisi numerosarjoja joista Ström ei käsittänyt mitään.
- Istukaa, sanoi rekrytointikoordinaattori ja osoitti oven vieressä seisovaa jakkaraa. -Teistä ollaan hyvin kiinnostuneita, mies sanoi ja katseli Strömiä kasvoillaan ilme joka ei näyttänyt vähääkään kiinnostuneelta.
- Niin, minä tiedän sen, sanoi Ström vaivautuneena. -Ymmärrän kyllä mitä tarkoitatte. Tässä on tietenkin kyse siitä että...
- ...että teidät on päätetty siirtää toisiin tehtäviin, täydensi rekrytointikoordinaattori yhtä liukkaasti kuin Ström ravintolassa.
- Siirtää toisiin tehtäviin, Ström toisti ihmetellen. Koko sinä aikana jonka hän oli työskennellyt Paulus Scandinavian palveluksessa, yhtäkään ihmistä ei ollut siirretty minnekään, ketään ei ollut irtisanottu, uusia työntekijöitä ei ollut palkattu, kukaan ei hänen tietääkseen ollut ottanut edes sairaslomaa tai palkatonta vapaapäivää.
- Aivan, vahvisti rekrytointikoordinaattori. -Siirto astuu voimaan heti.
- Minne minä oikein joudun, kysyi Ström. -Laskutus- ja kirjanpitodivisioonaanko?
- Ei suinkaan. Tulevat tehtävänne ovat... täysin eri tasolla. Teidät siirretään jopa eri yksikköön.
- Eri yksikköön? Pitääkö minun muuttaa?
- Se on valitettavasti välttämätöntä. Mutta Paulus Scandinavia antaa käyttöönne työsuhdeasunnon. Ja lisäksi saatte tietenkin huomattavan palkankorotuksen.
Strömin päässä pyöri.
- Milloin minun on lähdettävä, hän sai viimein sanotuksi.
- Välittömästi. Auto odottaa teitä portilla, vastasi rekrytointikoordinaattori ja johdatti Strömin ulos sivuovesta. Sen ulkopuolella heitä oli vastassa mies, jonka Ström tunnisti.
- Tehän... tehän olitte siellä ravintolassa, Ström huudahti.
- Niin olin, mies vastasi. -Minusta tulee nyt teidän ohjaajanne.
- Kuinka niin, Ström ihmetteli.
- Uusi tehtävänne vaatii eräänlaista oppisopimuskoulutusta, selitti rekrytointikoordinaattori. -Te olette erinomainen kokoonpanotyöntekijä, mutta uralla eteneminen vaatii aina myös henkilökohtaista panostusta.
- Tietenkin, Ström totesi. Rekrytointikoordinaattori nyökkäsi ja poistui takaisin sisään, jättäen Strömin ja lierihattumiehen kaksin.
- Lähdetään, sanoi hattumies ja lähti harppomaan kohti kokoonpanolaitoksen porttia jonka edustalle oli pysäköity harmaa, neliovinen auto. -Teillä on paljon opittavaa.
Auton luona Ström pani merkille, että siinä oli diplomaattikilvet.
- Terävä havainto, vastasi hattumies. -Paulus Internationalilla on oma edustusto. Siitä on säädetty poikkeuslailla eräässä globaalin tason kokouksessa, josta ei milloinkaan uutisoitu. Hämmästyttävää, eikö totta? Voinkin kertoa teille, että tässä työssä parasta ei ole palkka, matkustelu eikä edes arvostettu asema vaan - tieto. On suorastaan kutkuttavan jännittävää tietää asioita. Eikö teistäkin? Siitä tulee ajan mittaan suorastaan riippuvaiseksi. Aina löytyy uusi, salattu tiedonjyvä... Minäkin tiedän jo paljon, mutta olen täysin varma siitä että en tiedä murto-osaakaan.
- Mistä, ihmetteli Ström. Hattumies väläytti jälleen nopean hymyn.
- Kaikesta, hän vastasi.
Kaukana kaupungin ulkopuolella ratin taakse asettunut lierihattumies kurvasi kookkaan auton sivutielle ja pysäköi sen tienposkeen.
- Minulla on teille jotain näytettävää, hän selitti. Miehet nousivat autosta ja hattumies avasi tavaratilan. Ensin Ström näki vain kaistaleen violettia kangasta, sitten harmahtavaa ihoa ja viimein mustan hiuskuontalon joka oli takkuinen hyytyneestä verestä. Hattumies tarrasi hiuksiin ja kohotti niitä kunnes kasvot nousivat Strömin näkyviin. Siinä oli toimittaja, jonka piirteet eivät enää olleet saaliinhimoiset vaan lähes tunnistamattomat. Jokainen kasvojen yksityiskohta oli täynnä viiltoja, jotka näyttivät äärettömän syviltä - lukuunottamatta silmiä, joista toinen oli puhkaistu ja toinen pullistunut ulos päästä kuin valtavan kallonsisäisen paineen vaikutuksesta. Se tuijotti suoraan Strömiin irvokkaan kookkaana, pyöreänä ja kuolemansameana.
- Jotkut luottavat kemikaaleihin, sanoi hattumies hyväntuulisesti. -Paulus Internationalilla on kemian alalla toimiva tytäryhtiö jonka nimi on Prometheus Chemicals. Ette voi edes kuvitella, mitä siellä valmistettavilla aineilla voidaan saada aikaan. Akuutti sisäelinnekroosi sekä peruuttamaton paikallistason mutaatio ovat kiinnostavia asioita! Mutta kun joku pitää saada puhumaan, minä luotan mieluummin käsityön voimaan... Ja mitä tietoon tulee, tämä nainen ei lopulta tiennyt juuri mitään. Mutta kuitenkin riittävästi, ja tietohan voi myös lisätä tuskaa, vai kuinka? Tässä tapauksessa niin ainakin kävi.
- Te siis tapoitte hänet, Ström totesi.
- Aivan. Ja tässä hän nyt on! Teidän ensimmäinen tehtävänne uudessa työssänne. Mutta älkää huolestuko, sillä minä olen paikalla ohjaamassa teitä. Eikä ruumiin hävittäminen ole kovin vaikeaa. Pian se sujuu jo silkalla rutiinilla. Jotkut tehtävät ovat hankalampia, etenkin ne joihin liittyy biokemiallisia transferenssejä sekä subliminaalista kontrollia. No, aloitetaanko?
- Hyvä on, vastasi Ström olkapäitään kohauttaen.
Ström muisti valtatien risteyksen lähettyvillä sijaitsevan maa-alueen olleen autiona jo silloin kun hän oli ollut vielä pikkupoika. Tuo suunnaton, tyhjä tontti halkaisi maaseudun kuin haava, joka ei ollut milloinkaan kunnolla parantunut. Se oli kivinen ja ryhmyinen ja sen pintaa peitti harvassa kasvava ruoho, joka oli väriltään epämääräisen kellanvihreää. Puita ei ollut ollenkaan; vain muutama kitulias pensas jaksoi tarrautua kamaraan, joka tarjosi ilmeisen niukasti ravinteita joita kasvit tarvitsevat elääkseen.
Ström oli ollut työttömänä jo pitkän aikaa, eikä enää kulkenut tontin ohi kovin usein. Yleensä hän hoiti vähät ostoksensa kylän kaupassa ja kävi juomassa kahvinsa ränsistyneen linja-autoaseman baarissa. Toisinaan hänen oli kuitenkin mentävä kaupunkiin, kuten sinä tiistai-iltapäivänä jona hän havaitsi valtatien risteyksen lähettyvillä sijaitsevalla maa-alueella tapahtuneen muutoksen.
Muutos ei ollut suuri vaan varsin vähäpätöinen. Valtatielle johtavan mutkaisen, sorapintaisen väylän pientareen tuntumaan oli pystytetty kirkkaanvihreä kyltti. Ström pysäytti ikäkulun autonsa, veivasi sivuikkunan alas ja tirkisteli kylttiä. "Paulus Scandinavia rakentaa tälle tontille kokoonpanolaitoksen", siinä luki. Ström kaasutti uudelleen liikkeelle ja meni tapaamiseensa työvoimaneuvojan kanssa. Tämä ei ollut kuullut rakennushankkeesta mitään.
Muutaman päivän kuluttua Ström sai puhelun mieheltä, joka esitteli itsensä Paulus Scandinavian palveluksessa olevaksi rekrytointikoordinaattoriksi. Mies kysyi Strömiltä, haluaisiko tämä tulla työhön uudelle kokoonpanolaitokselle. Ström häkeltyi kysymyksestä, sanoen etteivät tehtaan rakennustyöt olleet hänen tietääkseen edes alkaneet. Siihen rekrytointikoordinaattori vastasi, että kokoonpanolaitos oli jo valmistunut ja ainoa mitä puuttui oli työvoima. Ja ennenkuin Ström huomasikaan, hän oli sopinut aloittavansa työt Paulus Scandinavian palveluksessa seuraavan viikon maanantaina.
- Saitteko te minun numeroni työ- ja elinkeinotoimistosta, hän kysyi mutta rekrytointikoordinaattori oli ehtinyt sulkea puhelimen.
Ström mietti hetken ja nousi sitten autoonsa. Viidentoista minuutin kuluttua hän oli jälleen valtatien risteyksen lähettyvillä sijaitsevan aution maa-alueen luona - tai oikeammin paikassa jossa se oli ollut. Kivet, kellanvihreä ruoho ja matalat, kärsivän näköiset pensaat olivat yhä paikoillaan, mutta nyt niiden keskellä kohosi pitkä ja matala rakennus, jonka edustalle johti leveä, asvaltoitu tie.
Seuraavan viikon maanantaina kokoonpanolaitoksen pihaan kokoontui joukko miehiä ja naisia. Laitoksen pääovi avattiin tasan kello yhdeksän ja työväki päästettiin ahtaaseen aulatilaan, jossa yrityksen tiedottaja sekä rekrytointikoordinaattori ottivat heidät vastaan. Myös kokoonpano-osaston työnjohtaja sekä laskutus- ja kirjanpitodivisioonan toimistopäällikkö olivat paikalla. Kaikki neljä olivat jokseenkin mitäänsanomattoman näköisiä ihmisiä, joilla oli kalpea iho, harmaa puku sekä hyvin epämuodikas kampaus. Ainoa väripilkku oli kirkkaanvihreä solmio, jollainen jokaisella oli kaulassaan.
Tiedottaja piti puheen, jossa hän esitteli lyhyesti Paulus Scandinavian toimintaa. Yritys oli osa kansainvälistä Paulus International -konsernia, jonka toimialaan kuuluivat monenlaiset kaupalliset sekä ei-kaupalliset kokoonpano- ja komponenttialan projektit. Paulus International oli markkinasektorinsa edelläkävijä ja ehdoton huippuosaaja sekä luotettava, varma ja vakaa työnantaja joka oli kokonaisvaltaisen kiinnostunut maailmanlaajuisen työyhteisönsä fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista.
Tämän valaisevan katsauksen jälkeen rekrytointikoordinaattori piti nimenhuudon. Ketään ei puuttunut joukosta, joka jaettiin nopeasti kahtia. Arviolta kolmannes työntekijöistä päätyi laskutus- ja kirjanpitodivisioonan tehtäviin ja suurempi osa kokoonpano-osastolle. Ström ajautui ihmisvirran mukana halliin, jossa oli kirkas valaistus sekä lukuisia työpisteitä pöytineen ja työkaluineen. Ström ei ollut mielikuvituksekas mies eikä hänessä myöskään ollut pienintäkään taipumusta runollisuuteen, mutta hänen mieleensä tuli ajatus, jonka mukaan kokoonpanohalli oli kuin vaakatasoon kallistettu hunajakenno.
Ström oppi kokoonpano-osaston rutiinin muutamassa päivässä. Se ei ollut vaikeaa, sillä jokainen päivä oli täsmälleen samanlainen ja työtehtävät olivat aina täsmälleen samanlaisia. Komponentteja koottiin aamuyhdeksästä kello kahteentoista, jolloin valmiit osat lastattiin käsikärryihin ja vietiin varastoon. Hallin seinällä oli valtava pyöreä kello, joka kilisi infernaalisesti puolilta päivin. Kun kärryt oli tyhjennetty (jonot olivat pitkät ja aikaa saattoi kulua paljon), oli ruokatunnin aika. Valkoiseen asuun sekä kirkkaanvihreään rusettiin pukeutunut kanttiinityöntekijä ajoi käytävillä sähkökäyttöisellä kärryllä, josta saattoi ostaa voileipiä sekä erilaisia juomia. Ruokatauon jälkeen komponenttien kokoaminen jatkui kello kuuteentoista, jolloin kello soi uudelleen ja iltapäivän aikana kootut komponentit vietiin jälleen varastoon, joka oli sillävälin tyhjennetty. Varaston lattiassa oli ura jossa kulki leveä liukuhihna. Sitä myöten valmiita komponentteja sisältävät laatikot päätyivät kontteihin, jotka puolestaan kuljetettiin kuorma-autoilla jonnekin muualle, ilmeisesti Paulus Scandinavian keskusvarastolle, jonka sijainnista kenelläkään ei tuntunut olevan käsitystä.
Strömille ei milloinkaan selvinnyt mihin komponentit oli tarkoitettu. Ne olivat kummallisen muotoisia metallilevyjä, joihin kiinnitettiin muutama ruuvi, jousi sekä eräänlainen sarana. Kun hän kysyi asiaa työnjohtajalta, tuo valju miehenköriläs tokaisi niiden olevan koneen osia ja asia jäi sikseen. Myös Strömin viereisessä työpisteessä ahertava nuorimies oli ilmeisesti miettinyt työnsä tarkoitusta, sillä kerran Ström kuuli hänen ihmettelevän mitä Paulus International oikein valmisti. Hän sai työnjohtajalta vastauksen, jonka mukaan yhtiön toimialaan kuuluivat monenlaiset kaupalliset sekä ei-kaupalliset kokoonpano- ja komponenttialan projektit.
Seuraavien kuukausien aikana kaikki pysyi käytännössä samanlaisena. Työtehtävät pysyivät samanlaisina, työaika pysyi samanlaisena ja kokoonpano-osaston rutiini pysyi samanlaisena. Joitakin muutoksia tapahtui, mutta ne eivät koskettaneet Strömiä henkilökohtaisesti. Kokoonpanolaitokselle tuli oma lääkäri, piisaminnaamainen mies, jolla oli pyöreälinssiset silmälasit sekä kirkkaanvihreä solmio. Laitoksen lähettyville, tontin etelälaidalle ilmaantui kaksi pienkerrostaloa, jotka oli tarkoitettu työsuhdeasunnoiksi. Ja työntekijöiden keskuudessa alkoi kiertää huhu, jonka mukaan laitoksella siirryttäisiin pian vuorotyöhön, mutta työnjohtajan tai tiedottajan ei milloinkaan kuultu puhuvan asiasta.
2.
Eräänä syksyisenä perjantai-iltana Strömin puhelin soi jälleen. Soittaja oli nainen, joka ehdotti tapaamista pian - mieluiten jo seuraavana päivänä. Strömin tiukatessa naisen henkilöllisyyttä tämä kertoi olevansa toimittaja, muttei suostunut mainitsemaan nimeään tai työnantajaansa. Kun nainen viimein lupasi kustantaa Strömille lounaan sekä maksaa kohtuullisen korvauksen vaivannäöstä, Ström suostui tapaamiseen joka sovittiin erääseen lähikaupungin ravintolaan.
Ravintola oli lähes täynnä, mutta Strömille ja naiselle sentään löytyi vapaa kahden hengen pöytä salaattitiskin lähettyviltä. Nainen vilkuili ympärilleen ja asetti nauhurinsa toimintakuntoon Strömin selaillessa ruokalistaa.
- Oletteko te valmis, kysyi nainen viimein. Hän oli nuori ja tehokkaan näköinen ihminen, jolla oli lyhyiksi leikatut mustat hiukset ja saaliinhimoinen hymy. Violetin jakkupuvun rinnukseen oli kiinnitetty lintua esittävä hopeinen rintaneula.
- En kai minä tästä tämän valmiimmaksi tule, vastasi Ström ja työnsi ruokalistan syrjään. -Mitä te oikein haluatte minusta?
- Tehän olette Paulus Scandinavian palveluksessa, totesi nainen.
- Niin olen. Entä sitten, kysyi Ström.
Tuon kommentin jälkeen toimittajanainen puhkesi varsinaiseen kysymysten tulvaan, joka virtasi vuolaana vielä kun Strömin tilaama sipulipihvi tuotiin pöytään. Ström vastaili lakonisesti ja osittain myös torjuvasti, sillä hän ei edelleenkään oikein käsittänyt mistä tässä kaikessa oli kyse.
- Ettekö te ole koskaan ihmetellyt mitä Paulus Scandinavia oikein valmistaa, nainen tiukkasi viimein.
- Olen, tokaisi Ström olkapäitään kohauttaen. -Kaikki muutkin ovat, luulisin. "Koneen osia", meille on vastattu ja siinä se.
- Mutta-mutta, nainen änkytti. -Riittääkö se muka vastaukseksi?
- Kaipa se riittää, Ström sanoi. -Koko juttu ei oikeastaan kiinnosta minua. Enkä minä suoraan sanottuna käsitä, miksi se kiinnostaa teitä... Olisitte yhtä hyvin voinut soittaa yhtiön tiedottajalle. Häneltä olisitte saanut aivan samat vastaukset, eikä teidän olisi edes tarvinnut tarjota hänelle ruokaa.
- Te käsitätte sitten kun minun juttuni tulee ulos, vastasi toimittaja. -Kuulkaa. Voinko minä tavata teidät uudelleen? Vaikka tässä samassa ravintolassa - esimerkiksi tasan viikon kuluttua?
- Sopiihan se, sanoi Ström. -Mutta minusta teidän todellakin kannattaisi ottaa yhteyttä tiedottajaan. Hän osaisi varmasti auttaa teitä kaikessa mitä haluatte tietää. Itse asiassa, minähän voisin pyytää häntä ottamaan yhteyttä teihin jos vain kerrotte nimenne...
- Ei missään tapauksessa, toimittaja huudahti. -Minä pyydän, älkää puhuko kenellekään mitään tästä tapaamisesta. Lupaan ensi viikolla kertoa teille niin paljon kuin mahdollista, hän lopetti. Sitten nainen työnsi nauhurinsa laukkuunsa, painoi Strömin kouraan setelin ja poistui ravintolasta kiireen vilkkaa.
Viikon kuluttua Ström odotti toimittajaa ravintolassa, mutta turhaan. Tätä ei näkynyt eikä kuulunut. Ehkäpä nainen oli saanut tarpeekseen salapoliisileikistä, soittanut tiedottajalle ja saanut kaiken tarvitsemansa aineiston, Ström mietti. Hän tilasi pannupizzan ja kevytoluen ja oli jo lopettelemassa ateriaansa, kun hänen pöytäänsä käveli mies jolla oli yllään tummanharmaa puku sekä tummanharmaa lierihattu, jossa oli punainen nauha. Mies istuutui Strömiä vastapäätä ja katsoi tätä hattunsa alta.
- Teinä katsoisin hyvin tarkkaan kenelle puhuisin, mies sanoi. -Yhtiön urkkijoita on kaikkialla.
- Yritättekö te uhkailla minua, kysyi Ström. Hän ei ollut peloissaan eikä edes kovin utelias - repliikki vain tuntui sopivan tilanteeseen.
- En tietenkään, mies vastasi sydämellisesti. -Mutta tehän tiedätte millaisia ihmiset ovat, ja journalistit eritoten. Syntyy väärinymmärryksiä ja muuta inhottavaa sotkua. He eivät kaihda keinoja, nuo ihmiset. Hehän elävät skandaaleista. He tekevät pikku palveluksia, kyselevät muka viattomia asioita, tarjoavat lounaita ja jopa lahjuksia... Yhtäkkiä aivan tavallinen, työtätekevä kunnon kansalainen saattaa löytää itsensä ties millaisesta verkosta. Oikeusjuttuja, sensaatiolehtiin kirjoitettuja valheellisia artikkeleita, maan- ja maailmanlaajuista julkisuutta ja kaikenlaista muuta kerrassaan pöyristyttävää ja inhottavaa sotkua. Sellaistahan ei kukaan halua, vai kuinka?
- Ei tietenkään, Ström vastasi.
- Sitähän minäkin, vastasi mies ja nousi poistuakseen. -Joten jos joku kyselee...
- ...niin minä pyydän häntä ottamaan yhteyttä yhtiön tiedottajaan, jatkoi Ström ennenkuin edes ymmärsi mitä oli sanomassa. Lierihattuinen mies väläytti nopean, hyväksyvän hymyn ja häipyi ravintolan ovesta sateiselle kadulle.
3.
Muutaman päivän kuluttua rekrytointikoordinaattori saapui kokoonpanohalliin. Hänen ilmestymisensä aiheutti pienoista hälinää, sillä miestä ei ollut näkynyt ensimmäisen työpäivän jälkeen. Vähitellen puheensorina tasaantui, ja rekrytointikoordinaattori suuntasi kädessään pitelemänsä kartan opastamana kohti Strömin työpistettä.
- Ström, mies haukahti. -Tulkaa mukaani.
Hälinä yltyi suoranaiseksi kohinaksi kun Ström seurasi miestä työnjohtajan toimistoon, joka sijaitsi teräskehikoista rakennetulla korokkeella hallin päädyssä. Toimisto oli lähes tyhjä; vain muutama tietokoneruutu tuijotti sen seinästä. Niissä vilisi numerosarjoja joista Ström ei käsittänyt mitään.
- Istukaa, sanoi rekrytointikoordinaattori ja osoitti oven vieressä seisovaa jakkaraa. -Teistä ollaan hyvin kiinnostuneita, mies sanoi ja katseli Strömiä kasvoillaan ilme joka ei näyttänyt vähääkään kiinnostuneelta.
- Niin, minä tiedän sen, sanoi Ström vaivautuneena. -Ymmärrän kyllä mitä tarkoitatte. Tässä on tietenkin kyse siitä että...
- ...että teidät on päätetty siirtää toisiin tehtäviin, täydensi rekrytointikoordinaattori yhtä liukkaasti kuin Ström ravintolassa.
- Siirtää toisiin tehtäviin, Ström toisti ihmetellen. Koko sinä aikana jonka hän oli työskennellyt Paulus Scandinavian palveluksessa, yhtäkään ihmistä ei ollut siirretty minnekään, ketään ei ollut irtisanottu, uusia työntekijöitä ei ollut palkattu, kukaan ei hänen tietääkseen ollut ottanut edes sairaslomaa tai palkatonta vapaapäivää.
- Aivan, vahvisti rekrytointikoordinaattori. -Siirto astuu voimaan heti.
- Minne minä oikein joudun, kysyi Ström. -Laskutus- ja kirjanpitodivisioonaanko?
- Ei suinkaan. Tulevat tehtävänne ovat... täysin eri tasolla. Teidät siirretään jopa eri yksikköön.
- Eri yksikköön? Pitääkö minun muuttaa?
- Se on valitettavasti välttämätöntä. Mutta Paulus Scandinavia antaa käyttöönne työsuhdeasunnon. Ja lisäksi saatte tietenkin huomattavan palkankorotuksen.
Strömin päässä pyöri.
- Milloin minun on lähdettävä, hän sai viimein sanotuksi.
- Välittömästi. Auto odottaa teitä portilla, vastasi rekrytointikoordinaattori ja johdatti Strömin ulos sivuovesta. Sen ulkopuolella heitä oli vastassa mies, jonka Ström tunnisti.
- Tehän... tehän olitte siellä ravintolassa, Ström huudahti.
- Niin olin, mies vastasi. -Minusta tulee nyt teidän ohjaajanne.
- Kuinka niin, Ström ihmetteli.
- Uusi tehtävänne vaatii eräänlaista oppisopimuskoulutusta, selitti rekrytointikoordinaattori. -Te olette erinomainen kokoonpanotyöntekijä, mutta uralla eteneminen vaatii aina myös henkilökohtaista panostusta.
- Tietenkin, Ström totesi. Rekrytointikoordinaattori nyökkäsi ja poistui takaisin sisään, jättäen Strömin ja lierihattumiehen kaksin.
- Lähdetään, sanoi hattumies ja lähti harppomaan kohti kokoonpanolaitoksen porttia jonka edustalle oli pysäköity harmaa, neliovinen auto. -Teillä on paljon opittavaa.
Auton luona Ström pani merkille, että siinä oli diplomaattikilvet.
- Terävä havainto, vastasi hattumies. -Paulus Internationalilla on oma edustusto. Siitä on säädetty poikkeuslailla eräässä globaalin tason kokouksessa, josta ei milloinkaan uutisoitu. Hämmästyttävää, eikö totta? Voinkin kertoa teille, että tässä työssä parasta ei ole palkka, matkustelu eikä edes arvostettu asema vaan - tieto. On suorastaan kutkuttavan jännittävää tietää asioita. Eikö teistäkin? Siitä tulee ajan mittaan suorastaan riippuvaiseksi. Aina löytyy uusi, salattu tiedonjyvä... Minäkin tiedän jo paljon, mutta olen täysin varma siitä että en tiedä murto-osaakaan.
- Mistä, ihmetteli Ström. Hattumies väläytti jälleen nopean hymyn.
- Kaikesta, hän vastasi.
Kaukana kaupungin ulkopuolella ratin taakse asettunut lierihattumies kurvasi kookkaan auton sivutielle ja pysäköi sen tienposkeen.
- Minulla on teille jotain näytettävää, hän selitti. Miehet nousivat autosta ja hattumies avasi tavaratilan. Ensin Ström näki vain kaistaleen violettia kangasta, sitten harmahtavaa ihoa ja viimein mustan hiuskuontalon joka oli takkuinen hyytyneestä verestä. Hattumies tarrasi hiuksiin ja kohotti niitä kunnes kasvot nousivat Strömin näkyviin. Siinä oli toimittaja, jonka piirteet eivät enää olleet saaliinhimoiset vaan lähes tunnistamattomat. Jokainen kasvojen yksityiskohta oli täynnä viiltoja, jotka näyttivät äärettömän syviltä - lukuunottamatta silmiä, joista toinen oli puhkaistu ja toinen pullistunut ulos päästä kuin valtavan kallonsisäisen paineen vaikutuksesta. Se tuijotti suoraan Strömiin irvokkaan kookkaana, pyöreänä ja kuolemansameana.
- Jotkut luottavat kemikaaleihin, sanoi hattumies hyväntuulisesti. -Paulus Internationalilla on kemian alalla toimiva tytäryhtiö jonka nimi on Prometheus Chemicals. Ette voi edes kuvitella, mitä siellä valmistettavilla aineilla voidaan saada aikaan. Akuutti sisäelinnekroosi sekä peruuttamaton paikallistason mutaatio ovat kiinnostavia asioita! Mutta kun joku pitää saada puhumaan, minä luotan mieluummin käsityön voimaan... Ja mitä tietoon tulee, tämä nainen ei lopulta tiennyt juuri mitään. Mutta kuitenkin riittävästi, ja tietohan voi myös lisätä tuskaa, vai kuinka? Tässä tapauksessa niin ainakin kävi.
- Te siis tapoitte hänet, Ström totesi.
- Aivan. Ja tässä hän nyt on! Teidän ensimmäinen tehtävänne uudessa työssänne. Mutta älkää huolestuko, sillä minä olen paikalla ohjaamassa teitä. Eikä ruumiin hävittäminen ole kovin vaikeaa. Pian se sujuu jo silkalla rutiinilla. Jotkut tehtävät ovat hankalampia, etenkin ne joihin liittyy biokemiallisia transferenssejä sekä subliminaalista kontrollia. No, aloitetaanko?
- Hyvä on, vastasi Ström olkapäitään kohauttaen.
No comments:
Post a Comment