Ajatus Todellistajasta ei ollut peräisin Suurelta Äidiltä, vaikka julkisuudessa tietenkin kerrottiinkin toista. Muistan yhä ensimmäiset otsikot, joita sanomalehdissä oli: ”SUUREN ÄIDIN NEROUS PALJASTAA PAHANTEKIJÖIDEN TODELLISET KASVOT! ELÄKÖÖN LIIKE, ELÄKÖÖN VALTIO”! Asiakirjat, jotka onnistuin pelastamaan Liikkeen Historian Tutkimuslaitokselta, paljastavat idean isän olleen kenraali Salkiewicz, älykäs ja oppinut mies, joka tunsi myös hiukan magiaa. Suuri Äiti ihastui ajatukseen välittömästi, luultavasti juuri siksi että se oli käsittämättömän nerokas ja täydellisen mielipuolinen kuten hän itsekin.
Rakas (mahdollinen) lukijani, et ehkä saata ymmärtää, kuinka kummalliselta ja väärältä tuntuu kuvata Suurta Äitiä mielipuoleksi. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten moisesta puheesta olisi saanut kuolemantuomion. Toisinajattelijoille ei ollut tarjolla vankilaa ja Todellistajaa eikä edes pakkotyötä, vain marssitus oikeustalon sisäpihalle ja luoti otsaan. Sen jälkeen ruumis vietiin lähimpään Liikkeen Vihollisten Yhteishautaan, jättikokoista ampiaispesää muistuttavaan tiili- ja betonirakennelmaan, joita ihmisillä oli tapana käydä sylkemässä. Koulut järjestivät jopa retkiä, joissa oppilaita tuotiin linja-autoilla Yhteishaudoille pilkkaamaan ja vihaamaan kuolleita Liikkeen Vihollisia.
Kenraali Salkiewicz ymmärsi paremmin kuin hyvin, että Liikkeen ja Valtion oli tehtävä jotakin niille maageille, noidille, velhoille, ruumiinmanaajille ja muille vastaaville, jotka olivat selviytyneet sotavuosien yli salaisissa piiloissaan ja turvapaikoissaan. Heidät oli integroitava yhteiskuntaan aiempaa tiiviimmin, ja sen vuoksi heille oli järjestettävä mielekästä tekemistä. Niinpä kaikkialta Valtion alueelta kutsuttiin kokoon kuutisensataa maagikkoa, ja heidät esiteltiin legendaarisen Ylipioneeri Wilkesin johtamalle insinöörijoukolle. Yhdessä tämän epäpyhän allianssin piti suunnitella ja rakentaa Todellistaja, laite josta tulisi ratkaisevan tärkeä osa armotta jauhavassa rangaistuskoneistossa.
Ainoat epäilykset koskivat sitä, kuinka maagikot saataisiin sitoutumaan tehtäväänsä. Pian kävi kuitenkin selväksi, että useimmat suhtautuivat työhön vakavasti, monet jopa ylpeydellä. Tiedotusvälineet olivat aiemmin vaienneet heistä täysin, mutta nyt kehuvia artikkeleita ja televisio-ohjelmia nähtiin viikoittain. Liikkeen Historian Tutkimuslaitokselle myönnettiin jopa määräraha maagikkoja koskevan näyttelyn järjestämiseen. Projektiin osallistui kolme vanhempaa ja kaksi nuorempaa kuraattoria. Minä olin jälkimmäisistä toinen, vain 19-vuotias pojankloppi.
Todellistajan prototyypin rakentaminen kesti kauan. Siihen kului viisi pitkää vuotta. Vaikka ymmärränkin magian perusperiaatteet, en osaa edes kuvitella miten loitsut sekä taiat ja kaikki niiden toteuttamiseen liittyvä saatiin muutettua tekniseen muotoon. Jotkut luulivat, että maagikkojen puhetta vain tallennettiin nauhoille tai tietokoneiden muistiin ja toistettiin sitten, mutta prosessi oli paljon monimutkaisempi. Sanojen lisäksi tarvittiin näet muutakin: visuaalisia ärsykkeitä, värejä, savua ja jopa tuoksuja, joita silloiset koneet eivät kyenneet tuottamaan. On muistettava, että tekniikka ei tuolloin ollut kovin kehittynyttä. Sotaponnistelut olivat nielleet paljon voimavaroja, eikä aseteknologiasta ollut juuri apua Todellistajan kehittelyssä.
Prototyyppi valmistui samoihin aikoihin kun Sahalinin viimeinenkin kapinallisryhmittymä kukistettiin lopullisesti. Se oli noin kolme metriä korkea metallisylinteri, läpimitaltaan parimetrinen ja täydellisesti äänieristetty. Ovi, josta Todellistajan sisään mentiin, oli kolmekymmentä senttiä paksu ja siinä oli samantapainen lukitusmekanismi kuin sukellusveneiden luukuissa.
Laitteen ensimmäisestä kokeilusta ei pidetty ääntä. Tiedotusvälineiden edustajia ei ollut paikalla ollenkaan, ja Liikkeen johtohahmoista prototyypin testaamista seurasi vain Ylipioneeri Wilkes. Muut osallistujat olivat maagikko- ja insinöörityöryhmän korkea-arvoisimpia jäseniä. Lisäksi oli tietenkin ”vapaaehtoinen” eli vanki, jonka nimeä ei mainittu edes Liikkeen Historian Tutkimuslaitoksen arkistoon päätyneessä raportissa. Rotevat sotilaspoliisit raahasivat hänet sisään, työnsivät Todellistajaan, sulkivat oven ja jäivät sitten vahtiin konepistoolit ja sähkölamauttimet valmiina.
Lienee syytä huomauttaa, että Liike jaotteli rikolliset karkeasti kahteen luokkaan. Ensimmäisessä ryhmässä olivat poliittiset rikolliset ja toisessa kaikki muut. Kuten olen jo todennut, poliittisen rikollisen tuomio oli aina kuolema, poikkeuksetta. Toinen ryhmä jaoteltiin jälleen kahtia. Murhaajat ja tappajat tuomittiin loppuiäkseen pakkotyöhön, mutta heidän lisäkseen olivat raiskaajat, pahoinpitelijät, huumausainerikolliset, varkaat, koronkiskurit, väärentäjät, huijarit, prostituoidut, irtolaiset, työnvieroksujat ynnä muut, joita Liike piti vihollisinaan. Valtiossa ei tunnettu ”uhrittomia rikoksia”, sakkorangaistuksia tai ehdollisia tuomioita, vaan Liike oli jokaisen rikoksen uhri ja kaikista rikoksista rangaistiin vähintään vankeustuomiolla, jonka minimimitta oli kaksi vuotta.
Kaikki vankeustuomion saaneet steriloitiin ja merkittiin. Rikoksen laadusta riippuen vankeja tatuoitiin, arpeutettiin, silvottiin ja poltettiin raudoilla. Menetelmässä oli kuitenkin puutteita, sillä tatuoinnit saattoi peittää meikillä tai ihomaalilla, ja arvet ja polttomerkit oli mahdollista lavastaa onnettomuuksissa syntyneiksi tai sotavammoiksi, jos oli valmis sietämään kipua. Se oli Liikkeen näkökulmasta riittämätöntä. Jokainen Liikettä vastaan rikkonut oli merkittävä loppuiäkseen, jotta kaikki Valtion kansalaiset näkisivät miten kävi väärintekijöille, jotka joutuivat kantamaan häpeäleimaansa hautaan saakka.
Magiaa kokeiltiin rikollisten merkitsemisessä jo ennen Todellistajaa. Loitsut eivät kuitenkaan tehonneet joka kerralla, ja silloin kun ne tehosivat, niiden vaikutukset vaihtelivat liikaa. Maagin, noidan tai velhon lausuma taika, jonka oli tarkoitus aiheuttaa vain palojälki tuomitun otsaan, saattoi aivan yhtä hyvin sytyttää tämän hiukset tai vaatteet tuleen. Muodonmuutosloitsujen kohdalla tilanne oli vielä kaoottisempi: paikallisiksi tarkoitetut vammat tai epämuodostumat levisivät koko kehoon, vangeille tuli avohaavoja joiden verenvuotoa oli mahdoton tyrehdyttää, raajojen verenkierto häiriytyi ja aiheutti kuolion, ja joissakin tapauksissa elintärkeät elimet kuten sydän tai keuhkot lakkasivat toimimasta kokonaan.
Liike, jonka perimmäisenä johtoajatuksena oli aina pyrkimys järjestykseen, ei voinut hyväksyä sellaista. Oli luotava järjestelmä, joka toimisi jokaisen vangin kohdalla mahdollisimman samalla tavalla ja aiheuttaisi täsmälleen samantyyppiset seuraukset, joita ei voisi piilottaa maaleilla, veitsellä tai polttamalla. Todellistaja, vuosituhansia vanhan magian ja modernin, eksaktin tieteen sekä millintarkan teknologian yhdistelmä, oli ratkaisu tähän tarpeeseen.
Todellistajan nimi oli tietenkin propagandaa, suoranaista valhetta samoin kuin varhaiset lehtiotsikot. Laite ei tietenkään ”paljastanut pahantekijän todellisia kasvoja”, vaan vääristeli tuomittujen fysiikkaa magian keinoin. Vähäisempiä rötöksiä tehneiden kasvoja ja kehoja vähemmän, vakavampiin rikoksiin syyllistyneitä enemmän. Ja kuten arkistoitu raportti kertoo, jo Todellistajan ensimmäinen prototyyppi toimi erinomaisesti.
Lainauksia raportista: Vapaaehtoinen hlö X on noin 175-senttinen mies, kumarahartiainen, hoikka, päälaelta kalju, heikkoleukainen, selvästi rikollista tyyppiä... Käsittely Todellistajassa kesti 7 min. 30 sek. Odotettu vielä 5 min. käsittelyn jälkeen mahdollisten teknisten ongelmien varalta, mutta laite toimi odotetusti... Oven avaamisen jälkeen vapaaehtoinen äänteli naukuvasti Todellistajan sisällä, komennoilla tulla ulos ei vaikutusta. Ylipioneeri esti voiman käytön ja käski odottaa... N. 10 min. kuluttua vapaaehtoinen tuli ulos laitteesta. Vasen silmä paksun, valkoisen kudosmassan peitossa, toinen normaali. Päälaella kukkakaalimaisia muodostumia, väri vaihtelee keltaisesta violettiin. Oikea korva muuttanut väriään ja kurtistunut. Kasvot kauttaaltaan punertavat, nenä ja otsa tummemmat kuin muut osat...
Todellistajan käsittely oli tietenkin perustavanlaatuinen shokki sekä elimistölle että mielelle. Tulevissa kokeissa kuitenkin todettiin, että 92 prosenttia koehenkilöistä toipui vähintään tyydyttävästi. Noin yksi prosentti menehtyi 24 tunnin sisällä käsittelystä. Loput seitsemän prosenttia kokivat sivuvaikutuksia, jotka vaihtelivat katatoniaan vaipumisesta verenmyrkytyksiin. Suuri Äiti totesi lukujen olevan hyväksyttäviä, ja Todellistajien sarjatuotanto aloitettiin noin vuoden kestäneen testiohjelman jälkeen. Kului vielä kaksi vuotta ennen kuin jokaisessa Valtion vankilassa oli vähintään yksi Todellistaja, suurimmissa jopa neljä tai viisi.
Ensimmäinen prototyyppi päätyi Liikkeen Historian Museoon. Mutta nyt, seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, sitä ei enää ole. Samoin kuin ei koko Museotakaan, eikä Valtiota, eikä Liikettä. Vain minä olen jäljellä heistä, jotka näkivät kaiken: 94-vuotias hauras ja vapiseva mies, joka yrittää täyttää viimeisen velvollisuutensa historioitsijana siinä luultavimmin turhassa toivossa, että joku lukisi tämän kirjoitelmani.
Sota oli ohi, melkein kaikki kapinalliset oli kukistettu, Todellistajat oli saatu toimimaan ja poliittisia rikollisia jouduttiin pidättämään yhä vähemmän. Sota-ajan ja sitä seuranneiden niukkojen vuosien paranoia väheni. Valtio ja Liike pysyivät kyllä valppaina, mutta ilmapiirin vähittäisen rentoutumisen saattoi huomata selvästi. Niin rennoksi se ei sentään käynyt, etteikö Valtionpoliisi olisi huomannut melkein heti jonkin olevan vialla. Mutta vaikka herääminen tapahtuikin pian, oli jo liian myöhäistä.
Me Liikkeen Historian Tutkimuslaitoksella kutsuimme Todellistajan muokkaamia rikollisia hormadeiksi, erään vanhan tieteiskirjan epämuodostuneiden, keinotekoisten ihmisten mukaan. Virallisesti heillä ei ollut mitään erityistä nimeä, mutta meidän keksimämme ”lempinimi” levisi myös laitoksen ulkopuolelle ja vakiintui yleisempäänkin käyttöön etenkin pääkaupungissa. Hormadeita näkyi kaikkialla, ja osa heistä onnistui jopa työllistymään ja elämään jokseenkin normaalia elämää. Aluksi heitä pelättiin, mikä olikin aivan luonnollista, mutta muutamassa vuodessa heidän läsnäoloonsa totuttiin ja heitä alettiin sietää, ja kohdella ainakin likimain samoin kuin muitakin ihmisiä. Jopa kaikkein runnelluimmista hormadeista, jotka saattoivat olla lähes kokonaan riippuvien kasvainten peitossa ja joilla kenties oli ylimääräisiä raajoja tai kasvoissaan sokeina tuijottavien maidonvalkoisten silmien ryppäitä, tuli miltei näkymättömiä. He olivat vain olentoja muiden joukossa, Valtiossa jossa kaikki olivat tottuneet puhumaan samoja asioita ja kulkemaan samaan suuntaan.
Ehkä juuri näkymättömyys johti siihen, että havahtuminen tapahtui liian myöhään. Ensin kyseessä oli pelkkä epämääräinen huhu, joka levisi jostakin Tutkimuslaitokselle. Sanottiin, että uusimmat hormadit olivat erilaisia kuin vanhemmat. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut puhua asiasta kovin suureen ääneen, sillä se olisi ollut poliittinen rikos. Ehkä kovin moni ei edes uskonut juorupuheisiin, vaikka ne jatkuivatkin viikosta ja kuukaudesta toiseen. Minä kuitenkin uskoin, ainakin puoliksi, ja kulkiessani kaupungilla kiinnitin tarkkaa huomiota hormadeihin. Pian olinkin havaitsevinani, että heidän liikkumisensa oli nykyisin varmempaa, kehonkieli erilaista ja jopa Todellistajan aikaansaamat mutaatiot näyttivät jotenkin muuttuneen. Jälkikäteen ymmärsin että kyse oli todellakin siitä, että se mikä oli aiemmin ollut yksinomaan epäinhimillistä, oli käymässä yli-inhimilliseksi.
Alettiin myös puhua, että vähintään osa Todellistajista oli kaikessa hiljaisuudessa poistettu käytöstä ja maagikkojen ja insinöörien työryhmät yrittivät kuumeisesti selvittää, mikä niissä oli vikana ja miten ne voitaisiin korjata. Tämä(kin) huhu osoittautui lopulta todeksi, ja pian sen jälkeen räjähti uutispommi, joka ravisteli koko Valtiota: monen tuhannen kilometrin päässä pääkaupungista, kaukaisessa Asturiasissa asuva hormadinainen oli tullut raskaaksi ja synnyttänyt hormadilapsen. Sen olisi pitänyt olla mahdotonta, sillä rikollisten sterilointiin käytettyjä menetelmiä pidettiin sataprosenttisen varmoina. Ja vaikka sterilointi olisikin epäonnistunut, miten saattoi olla mahdollista ettei lapsi syntynyt normaalina?
Valtionpoliisi ja media tekivät kaikkensa tukahduttaakseen huhun, mutta se ei onnistunut. Itse Suuri Äiti, joka oli jo vanhuudenheikko, esiintyi televisiossa, tuomitsi puheet hormadilapsesta Valtion ja Liikkeen vihollisten propagandaksi ja ilmoitti, että kaikki juorun levittäjät vangittaisiin ja heitä rangaistaisiin kuolemalla.
Se oli tietenkin pelkkää epätoivoista huijausta. Henki oli päässyt ulos pullosta, ja jos Liike olisi todellakin tappanut kaikki huhun levittäjät, ruumiita olisi tullut miljoonittain. Jopa kymmeniä, kenties satoja miljoonia. Uhkailu oli tyhjää puhetta, ja sen jatkamisen sijaan Liike alkoi etsiä syntipukkia. Joku oli saatava vastuuseen siitä, että Todellistajat toimivat väärin ja aiheuttivat hormadeissa muutoksia, jotka olivat kauhistuttavia ja joita koskevia uusia huhuja alkoi kiertää lähes päivittäin. Suvunjatkamiskyvyn palautumisen lisäksi puhuttiin yli-inhimillisistä ruumiinvoimista, aistien terävöitymisestä, ihon paksuuntumisesta, hapenottokyvyn paranemisesta... Väitettiin, että jotkut viimeisimmistä hormadeista kykenivät telepatiaan (mikä oli totta) ja jopa lentämään (mikä ei sentään pitänyt paikkaansa).
”Syyllistä” ei tarvinnut etsiä kaukaa. Maagikot julistettiin Valtion ja Liikkeen vihollisiksi, ja heidän väitettiin sabotoineen Todellistajaohjelmaa alusta lähtien. Valtionpoliisi ja Rauhanjoukot iskivät armottomasti maagikkojen kimppuun ja seuranneissa taisteluissa kuoli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vaikka maagikkoja oli vain muutama sata, he kykenivät tekemään kammottavan väkivaltaista ja tehokasta vastarintaa ja muuttamaan suuria osia kaupungeista raivoaviksi tulihelveteiksi tai painajaismaisiksi ei kenenkään maiksi, joissa fysiikan lait eivät enää päteneet.
Lopulta heidät kuitenkin teurastettiin yksi toisensa jälkeen. Viimeinen maagikko kohtasi loppunsa parin vuoden kuluttua taistelun alkamisesta, ja samalla Liike tuli hävittäneeksi kenties ainoan voiman joka olisi voinut ratkaista hormadiongelman. Aiemmin juhlittujen maagikkojen tappaminen sai myös laajat kansanjoukot kääntymään Liikettä vastaan. Se oli menettänyt hegemonia-asemansa, Valtio horjui täysimittaisen sisällissodan partaalla, Suuri Äiti oli kuolemaisillaan ja vailla seuraajaa. Nuorimmat hormadit odottivat aikansa varjoissa, solmivat siteitä, järjestäytyivät, tekivät suunnitelmia ja periyttivät ominaisuuksiaan jälkikasvulleen. Ja kun aika oli kypsä, ne tulivat esiin ja loivat Valtion kaaoksesta oman, normaalille ihmismielelle käsittämättömän järjestyksensä.
Maagikot kiistivät syyllisyytensä loppuun saakka. Useimmat myös uskoivat heitä, ja käsittivät että väitteet sabotoinnista olivat vain Liikkeen yritys vierittää oma vastuunsa tapahtumista heidän niskoilleen. Valtion luhistuessa yhä useammat tieteilijät esittivät omia näkemyksiään siitä, mikä Todellistajia oli vaivannut. Monet olivat sitä mieltä, että niiden tekniset komponentit eivät lopulta olleet immuuneja niihin tallennetun magian vaikutuksille. Vähitellen taikuus tihkui vääjäämättä esiin, kyllästi piirilevyt, transistorit, muuntajat, potentiometrit ja muut Todellistajien osat, erilliset loitsut joutuivat vuorovaikutukseen toistensa kanssa ja alkoivat muuntua kuin evoluutiossa, yhä tehokkaammiksi ja elivoimaisemmiksi, ja siirsivät saman muutoksen myös hormadeihin.
Lopullista vastausta kysymykseen ei tietenkään koskaan saada, sillä maagikkoja ei enää ole ja tiedemiehet, insinöörit sekä kaikki muutkin homo sapiens -lajin edustajat ovat kuolemassa sukupuuttoon. En tiedä millainen tilanne on muualla, mutta meitä entisiä pääkaupunkiseudun asukkaita on enää vain viitisenkymmentä, ahtautuneena ikivanhan suolakaivoksen ikuiseen hämärään, piileksimässä niiltä jotka itse hulluudessamme ja sokeudessamme loimme.
Eläköön Liike, eläköön Valtio, eläköön Homo Hormadis!
