7. helmikuuta
"Hänen, joka aistii muutoksen tuulen, ei pidä rakentaa tuulensuojaa vaan tuulimylly". Luin tuon lauseen (joka uskoakseni on vanha kiinalainen sananlasku) jo vuosia sitten jostain kirjasta jonka nimen olen unohtanut. Mutta sananlasku jäi mieleeni ja näinä vaikeuksien täyttäminä aikoina mieleni on saanut siitä lohtua. Ryhdyn pitämään tätä päiväkirjaa merkitäkseni muistiin tapahtumia ja ajatuksiani uuden elämäni varrelta.
*
13. helmikuuta
Ilma ulkona on kylmä, mutta olen viimein löytänyt rohkeuden tutkia asuinympäristöäni. Iltapäivällä menin ulos ja kuljin kadun päähän. Sitten ohitin puiston, vesitornin, ankkalammen ja huvimajan. Kaikkialla oli jäätä ja lunta. Taivas oli siniharmaa, ja minä kävelin eteenpäin kunnes saavutin kaupungin laitamat. En nähnyt matkallani yhtään ihmistä, ellei lukuun oteta pientä poikaa joka leikki lumessa vesitornin kupeessa sijaitsevan talon pihalla. Pojalla oli yllään tummansininen haalari ja punainen pipo jossa oli tupsu. Minä vilkutin hänelle mutta hän ei vastannut. Kaupungin laidalla tiet muuttuivat kapeammiksi. Taivaan siniharmaus tummui vähitellen ja lopulta oli aivan pimeää. Katuvalot eivät palaneet. Kaupungin laitakujilla talot näyttivät sulautuvan yhteen ja muodostavan suuria, kumpuilevia organismeja joiden saattoi kuvitella juonittelevan ja hengittävän. Kun pimeys tiheni ja talo-oliot nojautuivat lähemmäs, minä käännyin ja seurasin omia jälkiäni takaisin. Olisin luultavasti eksynyt ellen olisi havainnut vesitornin mustan varjon piirtyvän preussinsinistä taivasta vasten. Vesitorni seisoo kukkulalla ja sen juurella on talo jonka pihassa pikkupoika leikki. Mutta nyt minä olen kotona ja tunnen voivani hyvin. Aion tehdä hieman töitä ennen nukkumaanmenoa.
*
14. helmikuuta
On jo ilta. Katuvalot eivät vieläkään pala. Yritin päivällä soittaa kaupungintalolle kysyäkseni missä vika on, mutta linja oli mykkä. Näen ikkunastani vesitornin ja sen juurella sijaitsevan talon, vaikka niissäkään ei ole valoja. Minulla on erinomainen näkö.
*
15. helmikuuta
Tänään sataa lunta, mutta minulla ei ole lumilapiota. En usko että tarvitsen sellaista, sillä en käy ulkona kovin usein.
*
17. helmikuuta
Lumisade loppui viime yönä. Aurinko on paistanut ja kävin jaloittelemassa. En pidä hämärästä, jossa talot näyttävät kasvavan yhteen. Kurkistaessani postilaatikkoon ymmärsin etten ole saanut postia koko sinä aikana jonka olen asunut täällä. Minun ei tehnyt mieli palata sisään, joten kävelin talolle joka sijaitsee vesitornin juurella. Punapipoinen poika ei ollut ulkona. En ole nähnyt unia kahteen yöhön. Näen usein unia uimahalleista tai tiloista joissa on paljon valkoisia kaakeleita ja sinertävää vettä. Uneksin myös suihkuhuoneista ja maanalaisista käytävistä.
*
27. helmikuuta
Olen viihtynyt uudessa asuinpaikassani melko hyvin, vaikka lunta on paljon ja on pimeää. Minusta on erittäin tärkeää, että asunto ja sen ympäristö ovat harmoniassa yksilön sisimmän ja todellisen olemuksen kanssa. Edellisessä asunnossani naapurit juonittelivat minua vastaan. Joskus seisoin ulko-oveni takana kuuntelemassa miten he puhuivat minusta. Se sai minut ajattelemaan, että minun olisi tapettava heidät tai ainakin tehtävä heille väkivaltaa. Ajattelin että tarttuisin naapurin rouvan hiuksiin ja iskisin hänen kasvonsa seinään. Toisinaan mietin myös että ajaisin naapurikaupunkiin ja tappaisin siellä jonkun, ehkäpä pikkutytön tai juopon. Mutta en keksinyt miten hävittäisin ruumiin. Metsässä asuntoni takana oli vanha kaivo, mutta ajattelin että uteliaat ja juonittelevat naapurini voisivat löytää ruumiin sieltä.
*
28. helmikuuta
Punapipoinen poika oli tänään ulkona. Näin että hänellä oli vaaleat hiukset.
*
2. maaliskuuta
Olen nyt asunut uudessa asunnossani tasan kuukauden. Vaikka tämä asunto ei oikeastaan olekaan uusi, vaan vanha talo jossa on kolme kerrosta, kellari, ullakko ja puutarha. Täällä ei asu ketään muita. Minä viihdyn parhaiten yksin. Opin varhain huolehtimaan itsestäni. Olen aina ollut itsenäinen.
*
3. maaliskuuta
Tänään sain ensimmäisen kerran postia. Postilaatikossani oli taitettu paperilappu jossa luki "Uusien asukkaiden tiedotustilaisuus ja kokoontuminen kaupungintalolla 24. maaliskuuta kello 18". Siihen on tasan kolme viikkoa aikaa.
(myöhemmin) Kun menen kaupungintalolle, kysyn miksi katuvalot eivät pala.
*
6. maaliskuuta
Viime yönä näin unta lasten kesäleiristä. Siellä oli uima-altaita, kiipelytelineitä, keinuja ja kaikkea mitä lasten kesäleireillä on. Mutta tunnelma unessa ei ollut iloinen ja huoleton. Kaikkien lasten kasvoilla oli kauhun vääristämä ilme. Monet heistä itkivät keinuessaan ja kiipeillessään ja pelatessaan jalkapalloa.
*
8. maaliskuuta
Ilma alkaa lämmetä. Osa lumesta on sulanut, mutta ankkalampi on yhä jäässä. Vesitornin kupeessa sijaitsevassa talossa asuvalla pikkupojalla ei tänään ollut punaista pipoa päässään. En ole koskaan nähnyt hänen vanhempiaan.
*
10. maaliskuuta
Uusien asukkaiden tiedotustilaisuuteen on nyt kaksi viikkoa. En ole vielä päättänyt miten pukeutuisin tuohon tilaisuuteen. Olen miettinyt, montako uutta asukasta kokoontumiseen mahtaa saapua ja mistä siellä puhutaan. Minun on aina ollut vaikea puhua ihmisille. Joko olen liian vähäsanainen tai sitten puhun liikaa. Molemmissa tapauksissa tunnen oloni vaivautuneeksi. En ole koskaan kovin luonteva, paitsi ollessani yksin.
*
13. maaliskuuta
Tänään olen päättänyt lähteä käymään kaupungintalolla. Ensinnäkin haluan nähdä missä se sijaitsee ennenkuin menen uusien asukkaiden tiedotustilaisuuteen. Minun on vaikea mennä paikkoihin joita en tunne etukäteen. On ahdistavaa harhailla oudoilla kaduilla, tuijottaa tuntemattomia rakennuksia ja yrittää turhaan kerätä rohkeutta kysyä neuvoa ohikulkijoilta. Toisekseen puhelinlinjat ovat edelleen poikki, ja haluan mennä kaupungintalolle jo nyt kysyäkseni miksi niitä ei korjata ja miksi katuvalot eivät pala. En halua lähteä uusien asukkaiden tiedotustilaisuuteen mikäli joudun kulkemaan pimeässä tuntemattomien katujen ja hengittävien, juonittelevien rakennusrykelmien labyrintissä.
(myöhemmin) Kävelin kaduilla kolmen tunnin ajan mutta en löytänyt kaupungintaloa. Näin katedraalin, teatterin ja taidemuseon, mutten kaupungintaloa. En nähnyt myöskään muita ihmisiä joten en voinut kysyä heiltä neuvoa. Kaikkien kauppojen ovet olivat lukossa. Palasin kotiin kun alkoi hämärtää. En tiedä mitä tehdä.
*
15. maaliskuuta
Työnteosta ei tule mitään enkä pysty nukkumaan. En voi ajatella muuta kuin kaupungintaloa. En ymmärrä, miksen löytänyt sitä. Minulla ei ole kaupungin karttaa. Ihmiset saattavat pahastua, ellen mene tiedotustilaisuuteen.
*
16. maaliskuuta
Hyvä on. En välitä. Mikäli minun halutaan menevän kaupungintalolle, joku voisi sentään kertoa minulle sen osoitteen. Kukaan ei voi olettaa minun juoksevan päivätolkulla ympäriinsä etsimässä kaupungintaloa. Minun on hoidettava työni ja levättävä. En välitä siitä mitä ihmiset ajattelevat minusta. En välitä, vaikka he alkaisivat kuiskutella ja juonitella minua vastaan. Olen tottunut siihen enkä välitä siitä. Jos he ajattelevat että minä en arvosta heitä enkä heidän kaupunkiaan, olkoon niin. Nyt unohdan koko asian enkä ajattele sitä enempää.
*
18. maaliskuuta
En ole nukkunut neljään yöhön. Työni on kärsinyt huomattavasti ja olen jo aikataulusta jäljessä. Kunpa pystyisin nukkumaan. Kunpa kevät tulisi pian.
*
23. maaliskuuta
Postilaatikossani oli tänään uusi viesti. "Muistathan uusien asukkaiden tiedotustilaisuuden huomenna kello 18". En ole voinut unohtaa sitä vaikka olen yrittänyt. Kävin naapuritalolla kysyäkseni missä kaupungintalo sijaitsee, mutta kukaan ei avannut ovea.
(myöhemmin) En menisi koko tilaisuuteen vaikka tietäisinkin missä kaupungintalo on. En välitä tämän kaupungin juonittelevista asukkaista enkä heidän juonittelevista rakennuksistaan. En halua tietää heistä mitään. Omistaudun tästä lähtien vain itselleni ja työlleni.
*
24. maaliskuuta
Kello on nyt 17.20. Minun pitäisi tällä hetkellä olla matkalla kohti kaupungintaloa, mutta en ole siellä vaan kotona.
(myöhemmin) Nyt kello on 18.20. Tilaisuus on jo alkanut. He huomaavat taatusti että minä puutun joukosta. Luultavasti he puhuvat minusta pahaa, vitsailevat, kuiskuttelevat ja juonittelevat. Mutta minä en välitä heistä.
*
25. maaliskuuta
Lähdin aamulla ulos katsoakseni postilaatikkoon. Se oli tyhjä. Kun olin palaamassa sisään, näin vesitornin juurella olevassa talossa asuvan pienen vaaleahiuksisen pojan. Hän seisoi tien toisella puolella. Minä luulin että hän itki. Kysyin häneltä, oliko jotain tapahtunut. Hän ei vastannut. Sitten minä kysyin oliko hän eksyksissä. Kun hän ei vastannut vieläkään, minä kävelin hänen luokseen ja sanoin saattavani hänet kotiin.
*
28. maaliskuuta
Minun on mentävä talolle joka on vesitornin kupeessa. Minun on otettava kohtaloni omiin käsiini. Sillä hänen, joka aistii muutoksen tuulen, ei pidä rakentaa tuulensuojaa vaan tuulimylly.
(myöhemmin) Talossa ei asu ketään. Kun kävelin sen pihaan näin että sen ikkunat olivat rikki ja katto romahtanut. Kukaan ei ole asunut siellä vuosikausiin. Tämä kaupunki juonittelevine rakennuksineen! Mutta tiedän, että poika on todellinen. Hän on tämän kaupungin asukas. Kukaan ei voisi uneksia tai kuvitella sellaista.
(myöhemmin) Tunnen oloni nyt levollisemmaksi.
*
29. maaliskuuta
Uskon että kevät on saapunut.
*
2. huhtikuuta
Tänään on satanut rankasti. Heräsin kun sade rummutti kotini peltikattoa. Kun katsoin ulos ikkunasta, näin kolme hahmoa pihatieni päässä. He eivät näyttäneet välittävän sateesta. He olivat varmaankin tämän kaupungin asukkaita jotka olivat tulleet katsomaan sen henkilön taloa joka ei saapunut tiedotustilaisuuteen. Tiedän, että he seisoivat pihatieni päässä kuiskuttelemassa ja juonittelemassa. Kun menin ulos, he olivat kadonneet. Odotin monta tuntia mutta he eivät palanneet.
*
3. huhtikuuta
Valvoin viime yön ja katselin ulos ikkunastani. En välitä siitä jos minua vastaan juonitellaan, mutta en halua nähdä ihmisiä jotka tekevät niin. Sade jatkuu yhä. Olen asettanut kirveen eteiseen ulko-oven taakse. Olen myös ajatellut, pitäisikö minun laudoittaa ikkunat siltä varalta että joku yrittää heittää kiviä niiden läpi. Minulla on paljon työtä ja ajateltavaa.
*
6. huhtikuuta
Puutarhani on veden vallassa. Vettä on myös tiellä ja jalkakäytävillä. Sateen läpi näen kaupunkilaisten juonittelevia hahmoja, mutta yritän olla välittämättä heistä. Työni on edistynyt hyvin.
*
8. huhtikuuta
Yöllä vesi tulvi kellariin. En ole käynyt ulkona kuuteen päivään. En pidä sateesta.
(myöhemmin) Vesi nousee yhä.
*
11. huhtikuuta
Sähköt katkesivat kello 18.23. Toivottavasti ne tulevat pian takaisin. Olen etsinyt kynttilöitä ja yritän jatkaa työtäni niiden valossa, vaikka se onkin vaikeaa.
(myöhemmin) Kello on nyt 23.50. Sähköt ovat edelleen poikki.
*
12. huhtikuuta
Tänään menin ulos. Ajattelin lähteä kaupungille tai ainakin johonkin naapuritaloista kysyäkseni miksei sähköjä korjata, mutta sitten näin kaukana kadunkulmassa juonittelevien kaupunkilaisten joukon. Näin heidät vaikka satoi rankasti.
(myöhemmin) Uskon että tiedän mistä on kyse. Kuiskuttelu, juonittelu, sade, sähkökatkot. He yrittävät savustaa minut ulos ja saada minut lähtemään kaupungista. Mutta siinä he eivät onnistu.
*
15. huhtikuuta
Sade on viimein tauonnut, mutta sähköt ovat yhä poikki. Talossa on päiväsaikaankin yllättävän hämärää. Minun on poltettava kynttilöitä ja öljylamppua aamusta alkaen. En ole voinut tehdä työtä täysipainoisesti moneen päivään. Aiemmin edistyin hyvin, mutta nyt olen jäämässä aikataulusta jälkeen vaikka teen parhaani. Pimeys häiritsee minua.
*
17. huhtikuuta
Työni on yhä seisauksissa. Harkitsin jo sen lopettamista kokonaan, mutta en tiedä mitä sitten tekisin. Oli miten oli, jatkaminen tuntuu hyödyttömältä. En millään voi kuroa kiinni menetettyä aikaa. Minun on harkittava tätä asiaa tarkkaan.
*
19. huhtikuuta
Olen päättänyt lopettaa työni ja hylätä sen. Olin ajatellut että vointini saattaisi sen johdosta huonontua, mutta tunnen pikemminkin huojennusta. Työni vei suuren osan ajastani ja energiastani. Ehkä nukun nyt paremmin ja olen valppaampi havaitsemaan kaupunkilaisten kuiskuttelut ja juonittelut. Olen päättänyt ryhtyä varustautumaan heidän pahansuopien hyökkäystensä varalta. Vesi puutarhassa on laskenut ja voin jo mennä ulos. Sadetta ei ole tullut neljään päivään, mutta ilma on kuitenkin hyvin kostea.
*
20. huhtikuuta
Juonittelevat kaupunkilaiset ovat pysytelleet etäällä minusta. He seisovat kaukana kadunkulmassa epämääräisenä, harmaana joukkona. Toisinaan näen jonkun heistä vilahtavan näkökenttäni äärirajoilla. He eivät uskalla tulla lähelleni. Uskon että he tietävät, että minulla on kirves. Olen jo vahvistanut ulko-oven ja laudannut alakerran ikkunat umpeen. Huomenna teen saman toisessa kerroksessa. Kolmannen kerroksen ikkunoihin asetan vain vahvat teljet, sillä minulla on oltava jokin paikka josta voin tähystää ulos. Kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta työhuoneestani on nyt tullut eräänlainen komentokeskus, jossa laadin toimintasuunnitelmia juonittelevia kaupunkilaisia vastaan.
*
22. huhtikuuta
Yöllä kuulin ääniä ulkoa. Nousin heti vuoteesta ja menin tähystämään kolmannen kerroksen ikkunasta, mutta yö oli pimeä enkä voinut nähdä mitään. Mietin pitkään kuulemaani ääntä ja lopulta ymmärsin, että sen oli täytynyt olla naurua. Kuiskuttelevien ja juonittelevien kaupunkilaisten naurua. Minun on ryhdyttävä työhön myös puutarhassa. Se on tehtävä illalla, jotteivät kaupunkilaiset näe ansoja ja kuoppia. He pysyttelevät etäällä mutta ovat uskomattoman nopeita. Kun käännän heille selkäni, he voivat juosta taakseni ja hävitä näkymättömiin ennenkuin ehdin kääntyä. Ja kaikki tämä vain siksi, etteivät he kertoneet minulle missä kaupungintalo sijaitsee.
(myöhemmin) Olen rehkinyt koko illan puutarhassa. Talon ympärillä ja pihatiellä on nyt esteitä. Uskon että ensi yönä saan nukkua rauhallisesti kuulematta juonittelevien kaupunkilaisten naurua.
*
24. huhtikuuta
Kaikki on viimein valmista. Olen nyt täysin turvassa. Mikäli kaupunkilaiset yrittävät tunkeutua talooni tai heittää kiviä ikkunoista sisään, he tulevat kokemaan elämänsä yllätyksen.
*
26. huhtikuuta
En ole nähnyt kaupunkilaisia kahteen päivään enkä ole myöskään kuullut heidän kuiskutteluaan ja nauruaan. Uskon että he pelkäävät minua ja taloani. Aion jatkaa sen suojaamista. Se käy nyt helpommin, sillä on valoisampaa. Sähköjen puuttuminen ei häiritse minua oikeastaan ollenkaan, paitsi iltaisin.
*
28. huhtikuuta
Ilma on ollut jo monena päivänä todella lämmin. Kosteus on hävinnyt ja kaikkialla on kuumaa ja kuivaa. Minusta tuntuu siltä kuin kesä olisi pian tulossa. En ole nähnyt unia.
*
1. toukokuuta
Kuivuus jatkuu ja myös päivät tuntuvat jatkuvan yhä pidemmälle iltaan. Yöt ovat nyt varsin lyhyitä. Taloni on hyvin suojattu, mutta olen ajatellut rakentaa tähystysparvekkeen kolmanteen kerrokseen. Luulisin että se kävisi melko helposti. Talossani on laaja kellari jossa on useita varastoja, ja kulutin suuren osan toissapäivästä tutkimalla sitä öljylampun valossa. Löysin paitsi tukevia lautoja, myös peltilevyjä joita voin käyttää tähystyspaikkani suojaamiseen. Ne ovat hieman ruosteessa, mutta riittävät varmasti torjumaan kaupunkilaisten hyökkäykset. Olen ymmärtänyt että vaikka en näe heitä, he saattavat silti olla paikalla - he ovat käsittämättömän nopeita. Ja vaikkeivät olisikaan, tiedän että he ovat yhä tuolla jossain, juonittelemassa ja nauramassa yhteenpainautuneissa taloissaan...
*
9. toukokuuta
En ole kirjoittanut tänne muutamaan päivään, sillä rakennustyöt ovat vieneet kaiken tarmoni ja huomioni. Nyt kaikki alkaa kuitenkin olla valmista. Se onkin hyvä, sillä olen hyvin väsynyt. On yhä lämpimämpää ja yhä kirkkaampaa, ja yöt tuntuvat kestävän vain puolen tunnin verran. Olen alkanut kaivata sadetta! Jos tilanne jatkuu samanlaisena, minun on ryhdyttävä nukkumaan kellarissa jossa on viileää.
*
?. toukokuuta
Taskukelloni on rikki. En voi olla varma ajan kulumisesta enkä siitä mikä päivä nyt on, luultavimmin joko 13. tai 14. päivä. Kaupunkilaiset ovat pysyneet näkymättömissä. Pohdittuani asiaa olen tullut siihen tulokseen, että heitä ei voi olla puutarhassa - kukaan ei kykene liikkumaan kovin nopeasti tällaisessa kuumuudessa. Olen huolestunut, sillä hanoista virtaava vesi on kovin sameaa ja tuntuu valuvan hitaasti sekä vähäisellä paineella. Ryhdyin keräämään sitä pulloihin ja astioihin, siltä varalta että kaupunkilaiset yrittävät houkutella minut ulos talostani katkaisemalla vedensaannin.
*
?. toukokuuta
Vettä ei enää tule. Olisin hukassa, mikäli kellarin syvimmällä sijaitsevien luolien seiniin ei tiivistyisi kosteutta. Niissä on vielä viileää, vaikka maan pinnalla kuumuus käy sietämättömäksi... Kaikki puutarhani kasvit ja puut ovat kuolleet. Ruoho on palanut ruskeaksi ja puista on jäljellä vain hiiltyneiltä näyttäviä rankoja. Ainoa lohtuni on se, että myös kaupunkilaisten on kärsittävä helteestä! Taivas on kirkkaan vaaleansininen ja jättimäinen, valkoisena loimottava aurinko hehkuu sen keskellä uskomattoman kuumana. Iltaisin maisema muuttuu nopeasti tumman violetiksi ja sitten saapuu yö, joka tuntuu kestävän vain joitakin minuutteja. Pian verenkarvainen hehku ilmaantuu jälleen horisonttiin ja valtava, säälimätön aurinko ilmaantuu näkyviin aloittaakseen jälleen uuden, julman päivän.
*
?.?.
Kantavatko kaupunkilaiset yhä minulle kaunaa? Vieläkö he juonittelevat minua vastaan kuiskutellen ja nauraen? Puhuvatko he edelleen miehestä joka ei saapunut kaupungintalolle? En tiedä. Kun katson taloni takaikkunoista, näen vain oranssin hohteen joka on peittänyt kaupungin.
(myöhemmin) Olen selannut päiväkirjaani ja muistellut kylmää talvea ja sateista kevättä. Minne ne katosivat? Oivalsin myös etten ole enää nähnyt unia, lukuunottamatta lyhyitä ja katkonaisia välähdyksiä joista en muista juuri mitään. Kellarin viileys alkaa antaa periksi auringon paahtavalle lämmölle ja saan nukuttua vain pikku torkahduksia. Onneksi rakennustyö on valmis, sillä en millään jaksaisi sitä enää.
*
?.?.
Huomenna, tai pikemminkin nukuttuani, olen päättänyt uskaltautua ulos vahvasti aseistautuneena ja valppaana. En enää osaa erottaa vuorokausia toisistaan - yö on pelkkä lyhyt hämärän hetki, joka saattaa jäädä huomaamatta jos olen vaipunut mietteisiini tai torkahtanut. Minusta näyttää siltä että maailma on astunut auringon aikaan, jossa pimeydelle ja virkistävän raittiille ilmalle ei enää ole sijaa. Parvekkeeni on käyttökelvoton, sillä sen peltisuojaus säteilee niin vahvaa kuumuutta että tukahtuisin hetkessä mikäli uskaltautuisin astumaan sille. Itse asiassa koko kolmas kerros alkaa olla sietämättömän lämmin. Vietän suurimman osan ajastani ensimmäisessä kerroksessa tai kellarissa, jonka maan tasalla sijaitsevista ikkunoista on yhä vaikeampaa pitää lukua vuorokausien kulumisesta.
*
?.?.
Olen käynyt ulkona. Kuljin pihakadun päähän (postilaatikkoni oli tyhjä lukuunottamatta paria käpristynyttä vaahteranlehteä), kiersin korttelin ja lähdin kulkemaan kohti keskustaa. Huomasin miltei heti, että matkaa ei ollut mitään syytä jatkaa kovin pitkään. Auringon ja kuumuuden vaikutus on saanut aikaan käsittämättömiä ilmiöitä! Vesitorni näyttää kuoriutuneen jollain kummallisella tavalla ja seisoo nyt karrelle palaneelle kukkulallaan kuin suunnaton luuranko. Ankkalampi on tyystin kuivunut ja sen pohjalla on harmaata savea joka näyttää yhtä kovalta kuin asvaltti. Ja rakennukset... Rakennukset, jotka kerran painautuivat yhteen muodostaakseen valtavia jättiläisorganismeja, ovat nyt aivan kuolleita. Ne ovat mitä ilmeisimmin sulaneet suuriksi, kyhmyisiksi möykyiksi ja kuivuneet sitten kokoon. Kuolleita, tyhjiä kuoria... Kuin hylätyt ampiaispesät. Entä kaupunkilaiset? Heitä en nähnyt missään. Ei muumiomaisia ruumiita, ei vaalenneita luita, ei kasaan lysähtäneitä surkuteltavia hahmoja... En tiedä ovatko he paenneet joukolla, kaivautuneet maan sisuksen viileisiin tunneleihin vaiko yksinkertaisesti käpertyneet kokoon kuin postilaatikossani olleet vaahteranlehdet, ja kulkeutuneet tuulen mukana jonnekin kauas. Mitään elävää ei kasva missään, jokainen yksityiskohta on väriltään pronssinkarvainen ja taivaanrantaan on asettunut outo, oranssinpunainen hehku joka tuntuu valtaavan yhä enemmän alaa sitä mukaa kun päivät (?) kuluvat.
(myöhemmin) Olen nukkunut katkonaisesti kellarin hämärässä ja tulin sitten portaille kirjoittamaan. Lamppuöljy loppui jo aikoja sitten, joten minun on turvauduttava auringonvaloon vaikka se ahdistaakin sietämättömästi pieninäkin annoksina. Matkani jälkeen olin kammottavan väsynyt ja vapisin kauttaaltani. Vesivarani ovat vähissä ja kellarin etäisimmissäkin nurkissa on jo viileyden sijasta leutoa... Unessani, tai siitä herätessäni (valvetilakin on käynyt jokseenkin unimaiseksi) aloin ajatella että talojen yhteenpainautumisessa sekä kaupunkilaisten kuiskuttelussa ei ehkä sittenkään ollut kyse juonittelusta vaan - pelosta? Voisiko se pitää paikkansa? Aavistivatko kaikki sen mitä oli tulossa? Vai onko totuus sekoitus molempia ajatuksia, ja kenties vielä jotain muutakin... Kiistaton tosiasiahan on se, että minä olen yhä täällä! MIKSI?
(myöhemmin) Luulen että tuollaisten asioiden miettiminen on merkityksetöntä, vain energian tuhlausta. Tapa, jolla mieleni yrittää paeta vääjäämätöntä todelisuutta ja niin tehdessään saattaa minut yhä syvemmälle vaaraan. Minun on syytä pitää itseni liikkeessä joutavien filosofisten höpinöiden sijaan. On vahvistettava suojausta, enkä ole vieläkään löytänyt kaupungintaloa...
"Hänen, joka aistii muutoksen tuulen, ei pidä rakentaa tuulensuojaa vaan tuulimylly". Luin tuon lauseen (joka uskoakseni on vanha kiinalainen sananlasku) jo vuosia sitten jostain kirjasta jonka nimen olen unohtanut. Mutta sananlasku jäi mieleeni ja näinä vaikeuksien täyttäminä aikoina mieleni on saanut siitä lohtua. Ryhdyn pitämään tätä päiväkirjaa merkitäkseni muistiin tapahtumia ja ajatuksiani uuden elämäni varrelta.
*
13. helmikuuta
Ilma ulkona on kylmä, mutta olen viimein löytänyt rohkeuden tutkia asuinympäristöäni. Iltapäivällä menin ulos ja kuljin kadun päähän. Sitten ohitin puiston, vesitornin, ankkalammen ja huvimajan. Kaikkialla oli jäätä ja lunta. Taivas oli siniharmaa, ja minä kävelin eteenpäin kunnes saavutin kaupungin laitamat. En nähnyt matkallani yhtään ihmistä, ellei lukuun oteta pientä poikaa joka leikki lumessa vesitornin kupeessa sijaitsevan talon pihalla. Pojalla oli yllään tummansininen haalari ja punainen pipo jossa oli tupsu. Minä vilkutin hänelle mutta hän ei vastannut. Kaupungin laidalla tiet muuttuivat kapeammiksi. Taivaan siniharmaus tummui vähitellen ja lopulta oli aivan pimeää. Katuvalot eivät palaneet. Kaupungin laitakujilla talot näyttivät sulautuvan yhteen ja muodostavan suuria, kumpuilevia organismeja joiden saattoi kuvitella juonittelevan ja hengittävän. Kun pimeys tiheni ja talo-oliot nojautuivat lähemmäs, minä käännyin ja seurasin omia jälkiäni takaisin. Olisin luultavasti eksynyt ellen olisi havainnut vesitornin mustan varjon piirtyvän preussinsinistä taivasta vasten. Vesitorni seisoo kukkulalla ja sen juurella on talo jonka pihassa pikkupoika leikki. Mutta nyt minä olen kotona ja tunnen voivani hyvin. Aion tehdä hieman töitä ennen nukkumaanmenoa.
*
14. helmikuuta
On jo ilta. Katuvalot eivät vieläkään pala. Yritin päivällä soittaa kaupungintalolle kysyäkseni missä vika on, mutta linja oli mykkä. Näen ikkunastani vesitornin ja sen juurella sijaitsevan talon, vaikka niissäkään ei ole valoja. Minulla on erinomainen näkö.
*
15. helmikuuta
Tänään sataa lunta, mutta minulla ei ole lumilapiota. En usko että tarvitsen sellaista, sillä en käy ulkona kovin usein.
*
17. helmikuuta
Lumisade loppui viime yönä. Aurinko on paistanut ja kävin jaloittelemassa. En pidä hämärästä, jossa talot näyttävät kasvavan yhteen. Kurkistaessani postilaatikkoon ymmärsin etten ole saanut postia koko sinä aikana jonka olen asunut täällä. Minun ei tehnyt mieli palata sisään, joten kävelin talolle joka sijaitsee vesitornin juurella. Punapipoinen poika ei ollut ulkona. En ole nähnyt unia kahteen yöhön. Näen usein unia uimahalleista tai tiloista joissa on paljon valkoisia kaakeleita ja sinertävää vettä. Uneksin myös suihkuhuoneista ja maanalaisista käytävistä.
*
27. helmikuuta
Olen viihtynyt uudessa asuinpaikassani melko hyvin, vaikka lunta on paljon ja on pimeää. Minusta on erittäin tärkeää, että asunto ja sen ympäristö ovat harmoniassa yksilön sisimmän ja todellisen olemuksen kanssa. Edellisessä asunnossani naapurit juonittelivat minua vastaan. Joskus seisoin ulko-oveni takana kuuntelemassa miten he puhuivat minusta. Se sai minut ajattelemaan, että minun olisi tapettava heidät tai ainakin tehtävä heille väkivaltaa. Ajattelin että tarttuisin naapurin rouvan hiuksiin ja iskisin hänen kasvonsa seinään. Toisinaan mietin myös että ajaisin naapurikaupunkiin ja tappaisin siellä jonkun, ehkäpä pikkutytön tai juopon. Mutta en keksinyt miten hävittäisin ruumiin. Metsässä asuntoni takana oli vanha kaivo, mutta ajattelin että uteliaat ja juonittelevat naapurini voisivat löytää ruumiin sieltä.
*
28. helmikuuta
Punapipoinen poika oli tänään ulkona. Näin että hänellä oli vaaleat hiukset.
*
2. maaliskuuta
Olen nyt asunut uudessa asunnossani tasan kuukauden. Vaikka tämä asunto ei oikeastaan olekaan uusi, vaan vanha talo jossa on kolme kerrosta, kellari, ullakko ja puutarha. Täällä ei asu ketään muita. Minä viihdyn parhaiten yksin. Opin varhain huolehtimaan itsestäni. Olen aina ollut itsenäinen.
*
3. maaliskuuta
Tänään sain ensimmäisen kerran postia. Postilaatikossani oli taitettu paperilappu jossa luki "Uusien asukkaiden tiedotustilaisuus ja kokoontuminen kaupungintalolla 24. maaliskuuta kello 18". Siihen on tasan kolme viikkoa aikaa.
(myöhemmin) Kun menen kaupungintalolle, kysyn miksi katuvalot eivät pala.
*
6. maaliskuuta
Viime yönä näin unta lasten kesäleiristä. Siellä oli uima-altaita, kiipelytelineitä, keinuja ja kaikkea mitä lasten kesäleireillä on. Mutta tunnelma unessa ei ollut iloinen ja huoleton. Kaikkien lasten kasvoilla oli kauhun vääristämä ilme. Monet heistä itkivät keinuessaan ja kiipeillessään ja pelatessaan jalkapalloa.
*
8. maaliskuuta
Ilma alkaa lämmetä. Osa lumesta on sulanut, mutta ankkalampi on yhä jäässä. Vesitornin kupeessa sijaitsevassa talossa asuvalla pikkupojalla ei tänään ollut punaista pipoa päässään. En ole koskaan nähnyt hänen vanhempiaan.
*
10. maaliskuuta
Uusien asukkaiden tiedotustilaisuuteen on nyt kaksi viikkoa. En ole vielä päättänyt miten pukeutuisin tuohon tilaisuuteen. Olen miettinyt, montako uutta asukasta kokoontumiseen mahtaa saapua ja mistä siellä puhutaan. Minun on aina ollut vaikea puhua ihmisille. Joko olen liian vähäsanainen tai sitten puhun liikaa. Molemmissa tapauksissa tunnen oloni vaivautuneeksi. En ole koskaan kovin luonteva, paitsi ollessani yksin.
*
13. maaliskuuta
Tänään olen päättänyt lähteä käymään kaupungintalolla. Ensinnäkin haluan nähdä missä se sijaitsee ennenkuin menen uusien asukkaiden tiedotustilaisuuteen. Minun on vaikea mennä paikkoihin joita en tunne etukäteen. On ahdistavaa harhailla oudoilla kaduilla, tuijottaa tuntemattomia rakennuksia ja yrittää turhaan kerätä rohkeutta kysyä neuvoa ohikulkijoilta. Toisekseen puhelinlinjat ovat edelleen poikki, ja haluan mennä kaupungintalolle jo nyt kysyäkseni miksi niitä ei korjata ja miksi katuvalot eivät pala. En halua lähteä uusien asukkaiden tiedotustilaisuuteen mikäli joudun kulkemaan pimeässä tuntemattomien katujen ja hengittävien, juonittelevien rakennusrykelmien labyrintissä.
(myöhemmin) Kävelin kaduilla kolmen tunnin ajan mutta en löytänyt kaupungintaloa. Näin katedraalin, teatterin ja taidemuseon, mutten kaupungintaloa. En nähnyt myöskään muita ihmisiä joten en voinut kysyä heiltä neuvoa. Kaikkien kauppojen ovet olivat lukossa. Palasin kotiin kun alkoi hämärtää. En tiedä mitä tehdä.
*
15. maaliskuuta
Työnteosta ei tule mitään enkä pysty nukkumaan. En voi ajatella muuta kuin kaupungintaloa. En ymmärrä, miksen löytänyt sitä. Minulla ei ole kaupungin karttaa. Ihmiset saattavat pahastua, ellen mene tiedotustilaisuuteen.
*
16. maaliskuuta
Hyvä on. En välitä. Mikäli minun halutaan menevän kaupungintalolle, joku voisi sentään kertoa minulle sen osoitteen. Kukaan ei voi olettaa minun juoksevan päivätolkulla ympäriinsä etsimässä kaupungintaloa. Minun on hoidettava työni ja levättävä. En välitä siitä mitä ihmiset ajattelevat minusta. En välitä, vaikka he alkaisivat kuiskutella ja juonitella minua vastaan. Olen tottunut siihen enkä välitä siitä. Jos he ajattelevat että minä en arvosta heitä enkä heidän kaupunkiaan, olkoon niin. Nyt unohdan koko asian enkä ajattele sitä enempää.
*
18. maaliskuuta
En ole nukkunut neljään yöhön. Työni on kärsinyt huomattavasti ja olen jo aikataulusta jäljessä. Kunpa pystyisin nukkumaan. Kunpa kevät tulisi pian.
*
23. maaliskuuta
Postilaatikossani oli tänään uusi viesti. "Muistathan uusien asukkaiden tiedotustilaisuuden huomenna kello 18". En ole voinut unohtaa sitä vaikka olen yrittänyt. Kävin naapuritalolla kysyäkseni missä kaupungintalo sijaitsee, mutta kukaan ei avannut ovea.
(myöhemmin) En menisi koko tilaisuuteen vaikka tietäisinkin missä kaupungintalo on. En välitä tämän kaupungin juonittelevista asukkaista enkä heidän juonittelevista rakennuksistaan. En halua tietää heistä mitään. Omistaudun tästä lähtien vain itselleni ja työlleni.
*
24. maaliskuuta
Kello on nyt 17.20. Minun pitäisi tällä hetkellä olla matkalla kohti kaupungintaloa, mutta en ole siellä vaan kotona.
(myöhemmin) Nyt kello on 18.20. Tilaisuus on jo alkanut. He huomaavat taatusti että minä puutun joukosta. Luultavasti he puhuvat minusta pahaa, vitsailevat, kuiskuttelevat ja juonittelevat. Mutta minä en välitä heistä.
*
25. maaliskuuta
Lähdin aamulla ulos katsoakseni postilaatikkoon. Se oli tyhjä. Kun olin palaamassa sisään, näin vesitornin juurella olevassa talossa asuvan pienen vaaleahiuksisen pojan. Hän seisoi tien toisella puolella. Minä luulin että hän itki. Kysyin häneltä, oliko jotain tapahtunut. Hän ei vastannut. Sitten minä kysyin oliko hän eksyksissä. Kun hän ei vastannut vieläkään, minä kävelin hänen luokseen ja sanoin saattavani hänet kotiin.
*
28. maaliskuuta
Minun on mentävä talolle joka on vesitornin kupeessa. Minun on otettava kohtaloni omiin käsiini. Sillä hänen, joka aistii muutoksen tuulen, ei pidä rakentaa tuulensuojaa vaan tuulimylly.
(myöhemmin) Talossa ei asu ketään. Kun kävelin sen pihaan näin että sen ikkunat olivat rikki ja katto romahtanut. Kukaan ei ole asunut siellä vuosikausiin. Tämä kaupunki juonittelevine rakennuksineen! Mutta tiedän, että poika on todellinen. Hän on tämän kaupungin asukas. Kukaan ei voisi uneksia tai kuvitella sellaista.
(myöhemmin) Tunnen oloni nyt levollisemmaksi.
*
29. maaliskuuta
Uskon että kevät on saapunut.
*
2. huhtikuuta
Tänään on satanut rankasti. Heräsin kun sade rummutti kotini peltikattoa. Kun katsoin ulos ikkunasta, näin kolme hahmoa pihatieni päässä. He eivät näyttäneet välittävän sateesta. He olivat varmaankin tämän kaupungin asukkaita jotka olivat tulleet katsomaan sen henkilön taloa joka ei saapunut tiedotustilaisuuteen. Tiedän, että he seisoivat pihatieni päässä kuiskuttelemassa ja juonittelemassa. Kun menin ulos, he olivat kadonneet. Odotin monta tuntia mutta he eivät palanneet.
*
3. huhtikuuta
Valvoin viime yön ja katselin ulos ikkunastani. En välitä siitä jos minua vastaan juonitellaan, mutta en halua nähdä ihmisiä jotka tekevät niin. Sade jatkuu yhä. Olen asettanut kirveen eteiseen ulko-oven taakse. Olen myös ajatellut, pitäisikö minun laudoittaa ikkunat siltä varalta että joku yrittää heittää kiviä niiden läpi. Minulla on paljon työtä ja ajateltavaa.
*
6. huhtikuuta
Puutarhani on veden vallassa. Vettä on myös tiellä ja jalkakäytävillä. Sateen läpi näen kaupunkilaisten juonittelevia hahmoja, mutta yritän olla välittämättä heistä. Työni on edistynyt hyvin.
*
8. huhtikuuta
Yöllä vesi tulvi kellariin. En ole käynyt ulkona kuuteen päivään. En pidä sateesta.
(myöhemmin) Vesi nousee yhä.
*
11. huhtikuuta
Sähköt katkesivat kello 18.23. Toivottavasti ne tulevat pian takaisin. Olen etsinyt kynttilöitä ja yritän jatkaa työtäni niiden valossa, vaikka se onkin vaikeaa.
(myöhemmin) Kello on nyt 23.50. Sähköt ovat edelleen poikki.
*
12. huhtikuuta
Tänään menin ulos. Ajattelin lähteä kaupungille tai ainakin johonkin naapuritaloista kysyäkseni miksei sähköjä korjata, mutta sitten näin kaukana kadunkulmassa juonittelevien kaupunkilaisten joukon. Näin heidät vaikka satoi rankasti.
(myöhemmin) Uskon että tiedän mistä on kyse. Kuiskuttelu, juonittelu, sade, sähkökatkot. He yrittävät savustaa minut ulos ja saada minut lähtemään kaupungista. Mutta siinä he eivät onnistu.
*
15. huhtikuuta
Sade on viimein tauonnut, mutta sähköt ovat yhä poikki. Talossa on päiväsaikaankin yllättävän hämärää. Minun on poltettava kynttilöitä ja öljylamppua aamusta alkaen. En ole voinut tehdä työtä täysipainoisesti moneen päivään. Aiemmin edistyin hyvin, mutta nyt olen jäämässä aikataulusta jälkeen vaikka teen parhaani. Pimeys häiritsee minua.
*
17. huhtikuuta
Työni on yhä seisauksissa. Harkitsin jo sen lopettamista kokonaan, mutta en tiedä mitä sitten tekisin. Oli miten oli, jatkaminen tuntuu hyödyttömältä. En millään voi kuroa kiinni menetettyä aikaa. Minun on harkittava tätä asiaa tarkkaan.
*
19. huhtikuuta
Olen päättänyt lopettaa työni ja hylätä sen. Olin ajatellut että vointini saattaisi sen johdosta huonontua, mutta tunnen pikemminkin huojennusta. Työni vei suuren osan ajastani ja energiastani. Ehkä nukun nyt paremmin ja olen valppaampi havaitsemaan kaupunkilaisten kuiskuttelut ja juonittelut. Olen päättänyt ryhtyä varustautumaan heidän pahansuopien hyökkäystensä varalta. Vesi puutarhassa on laskenut ja voin jo mennä ulos. Sadetta ei ole tullut neljään päivään, mutta ilma on kuitenkin hyvin kostea.
*
20. huhtikuuta
Juonittelevat kaupunkilaiset ovat pysytelleet etäällä minusta. He seisovat kaukana kadunkulmassa epämääräisenä, harmaana joukkona. Toisinaan näen jonkun heistä vilahtavan näkökenttäni äärirajoilla. He eivät uskalla tulla lähelleni. Uskon että he tietävät, että minulla on kirves. Olen jo vahvistanut ulko-oven ja laudannut alakerran ikkunat umpeen. Huomenna teen saman toisessa kerroksessa. Kolmannen kerroksen ikkunoihin asetan vain vahvat teljet, sillä minulla on oltava jokin paikka josta voin tähystää ulos. Kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta työhuoneestani on nyt tullut eräänlainen komentokeskus, jossa laadin toimintasuunnitelmia juonittelevia kaupunkilaisia vastaan.
*
22. huhtikuuta
Yöllä kuulin ääniä ulkoa. Nousin heti vuoteesta ja menin tähystämään kolmannen kerroksen ikkunasta, mutta yö oli pimeä enkä voinut nähdä mitään. Mietin pitkään kuulemaani ääntä ja lopulta ymmärsin, että sen oli täytynyt olla naurua. Kuiskuttelevien ja juonittelevien kaupunkilaisten naurua. Minun on ryhdyttävä työhön myös puutarhassa. Se on tehtävä illalla, jotteivät kaupunkilaiset näe ansoja ja kuoppia. He pysyttelevät etäällä mutta ovat uskomattoman nopeita. Kun käännän heille selkäni, he voivat juosta taakseni ja hävitä näkymättömiin ennenkuin ehdin kääntyä. Ja kaikki tämä vain siksi, etteivät he kertoneet minulle missä kaupungintalo sijaitsee.
(myöhemmin) Olen rehkinyt koko illan puutarhassa. Talon ympärillä ja pihatiellä on nyt esteitä. Uskon että ensi yönä saan nukkua rauhallisesti kuulematta juonittelevien kaupunkilaisten naurua.
*
24. huhtikuuta
Kaikki on viimein valmista. Olen nyt täysin turvassa. Mikäli kaupunkilaiset yrittävät tunkeutua talooni tai heittää kiviä ikkunoista sisään, he tulevat kokemaan elämänsä yllätyksen.
*
26. huhtikuuta
En ole nähnyt kaupunkilaisia kahteen päivään enkä ole myöskään kuullut heidän kuiskutteluaan ja nauruaan. Uskon että he pelkäävät minua ja taloani. Aion jatkaa sen suojaamista. Se käy nyt helpommin, sillä on valoisampaa. Sähköjen puuttuminen ei häiritse minua oikeastaan ollenkaan, paitsi iltaisin.
*
28. huhtikuuta
Ilma on ollut jo monena päivänä todella lämmin. Kosteus on hävinnyt ja kaikkialla on kuumaa ja kuivaa. Minusta tuntuu siltä kuin kesä olisi pian tulossa. En ole nähnyt unia.
*
1. toukokuuta
Kuivuus jatkuu ja myös päivät tuntuvat jatkuvan yhä pidemmälle iltaan. Yöt ovat nyt varsin lyhyitä. Taloni on hyvin suojattu, mutta olen ajatellut rakentaa tähystysparvekkeen kolmanteen kerrokseen. Luulisin että se kävisi melko helposti. Talossani on laaja kellari jossa on useita varastoja, ja kulutin suuren osan toissapäivästä tutkimalla sitä öljylampun valossa. Löysin paitsi tukevia lautoja, myös peltilevyjä joita voin käyttää tähystyspaikkani suojaamiseen. Ne ovat hieman ruosteessa, mutta riittävät varmasti torjumaan kaupunkilaisten hyökkäykset. Olen ymmärtänyt että vaikka en näe heitä, he saattavat silti olla paikalla - he ovat käsittämättömän nopeita. Ja vaikkeivät olisikaan, tiedän että he ovat yhä tuolla jossain, juonittelemassa ja nauramassa yhteenpainautuneissa taloissaan...
*
9. toukokuuta
En ole kirjoittanut tänne muutamaan päivään, sillä rakennustyöt ovat vieneet kaiken tarmoni ja huomioni. Nyt kaikki alkaa kuitenkin olla valmista. Se onkin hyvä, sillä olen hyvin väsynyt. On yhä lämpimämpää ja yhä kirkkaampaa, ja yöt tuntuvat kestävän vain puolen tunnin verran. Olen alkanut kaivata sadetta! Jos tilanne jatkuu samanlaisena, minun on ryhdyttävä nukkumaan kellarissa jossa on viileää.
*
?. toukokuuta
Taskukelloni on rikki. En voi olla varma ajan kulumisesta enkä siitä mikä päivä nyt on, luultavimmin joko 13. tai 14. päivä. Kaupunkilaiset ovat pysyneet näkymättömissä. Pohdittuani asiaa olen tullut siihen tulokseen, että heitä ei voi olla puutarhassa - kukaan ei kykene liikkumaan kovin nopeasti tällaisessa kuumuudessa. Olen huolestunut, sillä hanoista virtaava vesi on kovin sameaa ja tuntuu valuvan hitaasti sekä vähäisellä paineella. Ryhdyin keräämään sitä pulloihin ja astioihin, siltä varalta että kaupunkilaiset yrittävät houkutella minut ulos talostani katkaisemalla vedensaannin.
*
?. toukokuuta
Vettä ei enää tule. Olisin hukassa, mikäli kellarin syvimmällä sijaitsevien luolien seiniin ei tiivistyisi kosteutta. Niissä on vielä viileää, vaikka maan pinnalla kuumuus käy sietämättömäksi... Kaikki puutarhani kasvit ja puut ovat kuolleet. Ruoho on palanut ruskeaksi ja puista on jäljellä vain hiiltyneiltä näyttäviä rankoja. Ainoa lohtuni on se, että myös kaupunkilaisten on kärsittävä helteestä! Taivas on kirkkaan vaaleansininen ja jättimäinen, valkoisena loimottava aurinko hehkuu sen keskellä uskomattoman kuumana. Iltaisin maisema muuttuu nopeasti tumman violetiksi ja sitten saapuu yö, joka tuntuu kestävän vain joitakin minuutteja. Pian verenkarvainen hehku ilmaantuu jälleen horisonttiin ja valtava, säälimätön aurinko ilmaantuu näkyviin aloittaakseen jälleen uuden, julman päivän.
*
?.?.
Kantavatko kaupunkilaiset yhä minulle kaunaa? Vieläkö he juonittelevat minua vastaan kuiskutellen ja nauraen? Puhuvatko he edelleen miehestä joka ei saapunut kaupungintalolle? En tiedä. Kun katson taloni takaikkunoista, näen vain oranssin hohteen joka on peittänyt kaupungin.
(myöhemmin) Olen selannut päiväkirjaani ja muistellut kylmää talvea ja sateista kevättä. Minne ne katosivat? Oivalsin myös etten ole enää nähnyt unia, lukuunottamatta lyhyitä ja katkonaisia välähdyksiä joista en muista juuri mitään. Kellarin viileys alkaa antaa periksi auringon paahtavalle lämmölle ja saan nukuttua vain pikku torkahduksia. Onneksi rakennustyö on valmis, sillä en millään jaksaisi sitä enää.
*
?.?.
Huomenna, tai pikemminkin nukuttuani, olen päättänyt uskaltautua ulos vahvasti aseistautuneena ja valppaana. En enää osaa erottaa vuorokausia toisistaan - yö on pelkkä lyhyt hämärän hetki, joka saattaa jäädä huomaamatta jos olen vaipunut mietteisiini tai torkahtanut. Minusta näyttää siltä että maailma on astunut auringon aikaan, jossa pimeydelle ja virkistävän raittiille ilmalle ei enää ole sijaa. Parvekkeeni on käyttökelvoton, sillä sen peltisuojaus säteilee niin vahvaa kuumuutta että tukahtuisin hetkessä mikäli uskaltautuisin astumaan sille. Itse asiassa koko kolmas kerros alkaa olla sietämättömän lämmin. Vietän suurimman osan ajastani ensimmäisessä kerroksessa tai kellarissa, jonka maan tasalla sijaitsevista ikkunoista on yhä vaikeampaa pitää lukua vuorokausien kulumisesta.
*
?.?.
Olen käynyt ulkona. Kuljin pihakadun päähän (postilaatikkoni oli tyhjä lukuunottamatta paria käpristynyttä vaahteranlehteä), kiersin korttelin ja lähdin kulkemaan kohti keskustaa. Huomasin miltei heti, että matkaa ei ollut mitään syytä jatkaa kovin pitkään. Auringon ja kuumuuden vaikutus on saanut aikaan käsittämättömiä ilmiöitä! Vesitorni näyttää kuoriutuneen jollain kummallisella tavalla ja seisoo nyt karrelle palaneelle kukkulallaan kuin suunnaton luuranko. Ankkalampi on tyystin kuivunut ja sen pohjalla on harmaata savea joka näyttää yhtä kovalta kuin asvaltti. Ja rakennukset... Rakennukset, jotka kerran painautuivat yhteen muodostaakseen valtavia jättiläisorganismeja, ovat nyt aivan kuolleita. Ne ovat mitä ilmeisimmin sulaneet suuriksi, kyhmyisiksi möykyiksi ja kuivuneet sitten kokoon. Kuolleita, tyhjiä kuoria... Kuin hylätyt ampiaispesät. Entä kaupunkilaiset? Heitä en nähnyt missään. Ei muumiomaisia ruumiita, ei vaalenneita luita, ei kasaan lysähtäneitä surkuteltavia hahmoja... En tiedä ovatko he paenneet joukolla, kaivautuneet maan sisuksen viileisiin tunneleihin vaiko yksinkertaisesti käpertyneet kokoon kuin postilaatikossani olleet vaahteranlehdet, ja kulkeutuneet tuulen mukana jonnekin kauas. Mitään elävää ei kasva missään, jokainen yksityiskohta on väriltään pronssinkarvainen ja taivaanrantaan on asettunut outo, oranssinpunainen hehku joka tuntuu valtaavan yhä enemmän alaa sitä mukaa kun päivät (?) kuluvat.
(myöhemmin) Olen nukkunut katkonaisesti kellarin hämärässä ja tulin sitten portaille kirjoittamaan. Lamppuöljy loppui jo aikoja sitten, joten minun on turvauduttava auringonvaloon vaikka se ahdistaakin sietämättömästi pieninäkin annoksina. Matkani jälkeen olin kammottavan väsynyt ja vapisin kauttaaltani. Vesivarani ovat vähissä ja kellarin etäisimmissäkin nurkissa on jo viileyden sijasta leutoa... Unessani, tai siitä herätessäni (valvetilakin on käynyt jokseenkin unimaiseksi) aloin ajatella että talojen yhteenpainautumisessa sekä kaupunkilaisten kuiskuttelussa ei ehkä sittenkään ollut kyse juonittelusta vaan - pelosta? Voisiko se pitää paikkansa? Aavistivatko kaikki sen mitä oli tulossa? Vai onko totuus sekoitus molempia ajatuksia, ja kenties vielä jotain muutakin... Kiistaton tosiasiahan on se, että minä olen yhä täällä! MIKSI?
(myöhemmin) Luulen että tuollaisten asioiden miettiminen on merkityksetöntä, vain energian tuhlausta. Tapa, jolla mieleni yrittää paeta vääjäämätöntä todelisuutta ja niin tehdessään saattaa minut yhä syvemmälle vaaraan. Minun on syytä pitää itseni liikkeessä joutavien filosofisten höpinöiden sijaan. On vahvistettava suojausta, enkä ole vieläkään löytänyt kaupungintaloa...
?
maili mailin jälkeen veripunaista hiekkaa
siellä missä kuolleet miehet makaavat
??????????????? ?
jumala
katolta nousee savua
