1.
Etsivä Raffertyn mielestä hänen uusi parinsa Tom oli lupaavaa ainesta, mutta vielä melko vihreä, kuumapäinen ja kärsimätön. Vaikka heidän tunnukseton Ford Mondeonsa oli seissyt öisen Sandringham Streetin varjoissa vasta puolisen tuntia, tämä rummutti jo kojelautaa ja vilkuili hermostuneena ympärilleen.
- Entäpä jos se ei tule, kysyi Tom.
- Rauhallisesti vain, opasti Rafferty. Hän oli kymmenien kyttäyskeikkojen veteraani eikä puolen tunnin odottelu käynyt hänelle edes alkuverryttelystä. -Slim sanoi että se eukko käy täällä jokaikisen kuun ensimmäisenä päivänä, tai oikeastaan yönä.
Slim oli Raffertyn vanha tuttu, laitapuolen kulkija joka tunsi kaupungin eteläosan teollisuus- ja varastoalueet paremmin kuin reikäiset taskunsa. Slimin sanaan saattoi yleensä luottaa, sillä yhteistyö hyödytti sekä häntä että poliisia. Jälkimmäiset saivat tietoja ja ensin mainitun rikkeitä katsottiin läpi sormien, kunhan mitään liian törkeää ei tapahtunut.
Sandringham Storage oli jättimäinen varastokompleksi, joka levittäytyi koko kadun pituudella kuin jonkin ekspressionistisen elokuvan lavaste. Sen omisti pahansisuinen ja äveriäs skotti nimeltä McPherson, jonka palkkaamat vartijat olivat taannoin kohdelleet Slimiä ja tämän pummikavereita turhan kovakouraisesti. Kostoksi Slim oli kertonut Raffertylle, että varastojen hämärissä saattoi olla meneillään yhtä hämäriä puuhia - huumausaineiden salakuljetusta, ihmiskauppaa tai kenties vaikka laitonta aseiden varastointia.
Myös Raffertyn mielestä oli helkkarin omituista, että loistoautolla liikkuva nainen ilmaantui alueelle säännöllisesti. Hänen tietojensa mukaan McPhersonin varastoaluetta käyttivät pääosin paikalliset yritykset, eivätkä suinkaan yksityiset yläluokan edustajat. Ellei heillä sitten ollut likaisia jauhoja pussissaan... Pitkän suostuttelun jälkeen myös poliisipiirin johtoporras oli kiinnostunut asiasta ja antanut Raffertylle luvan tarkastaa tilanteen. Mikäli hän havaitsisi jotain epäilyttävää, etsintälupa heltiäisi varmasti.
Raffertyn silmät siristyivät kun valokiila heijastui Mondeon taustapeilistä. Hän pukkasi Tomia kyynärpäällä kylkeen.
- Herätys, hän tokaisi. -Joku on tulossa.
- Perhana, vastasi Tom kurkkien peiliin. -Näyttää isolta autolta. Kala taitaa olla käymässä koukkuun.
Muutaman hetken kuluttua sysimusta Rolls Royce Phantom lipui Mondeon ohi, kurvasi varastoalueen uumeniin johtavalle kujalle ja hävisi näkyvistä. Rafferty käynnisti moottorin ja lähti seuraamaan, hiljaisella nopeudella ja valot sammutettuina.
2.
Emelda tunsi tuttua kihelmöintiä työntäessään avainkortin elektroniseen lukkoon ja avatessaan jykevän teräsoven. Hetki oli tavanomaistakin juhlallisempi, sillä Genevieve ja Franziska olivat mukana ensimmäistä kertaa. Tytöt seisoivat hänen takanaan vieri vieressä, ryhdikkäinä ja vaitonaisina.
Kun kaikki kolme olivat astuneet sisään, Emelda sulki oven. Hän odotti hetkisen ja sytytti sitten hallin loistevalot. Se ei olisi ollut tarpeen, mutta se oli osa rituaalia jota hän oli harjoittanut siitä lähtien kun hänen ja tyttöjen oli ollut pakko paeta kotimaasta miten parhaiten taisivat. Suku oli nyt hajallaan, mutta asiat tulisivat muuttumaan. Emeldan tehtävänä oli säilyttää perintö, ja sen hän oli tehnyt. Vuosisataisten esineiden näkeminen ja niiden keskellä oleilu saivat hänet muistamaan elävästi millaista elämä oli ennen ollut. Suvun voima ja läsnäolo sykkivät vahvana tässä syrjäisessä, valtavassa varastohallissa.
- Ooh, henkäisivät Genevieve ja Franziska kuin yhdestä suusta. Tuokiossa tytöt olivat juosseet käsi kädessä hallin sokkeloihin, hihkuen ja nauraen. Emelda seurasi hymyillen heidän menoaan. Genevieve oli hänen oma lapsensa, Franziska puolestaan hänen edesmenneen sisarensa tytär. Tytöt olivat ulkonäöltään ja luonteiltaan toistensa vastakohtia: Genevieve oli pieni, tumma ja eloisa, Franziska taas pitkä, vaalea ja vakava. Siitä huolimatta molemmissa virtasi suvun veri voimakkaana ja kuohuvana. He olivat verisisaria, kuin saman kolikon kaksi puolta. Ja nyt he näkivät ensi kertaa vilahduksen tulevasta, joka yhtyisi menneeseen kun suku olisi jälleen yhtä ja asuisi saman katon alla.
Valtava, jostain punertavasta puulajista valmistettu kirjahylly seisoi varaston keskellä kuin vartijana. Se oli huomattavasti kookkaampi kuin suurimmatkaan hyllystöt joita Emelda oli kuunaan nähnyt huonekalukaupoissa ja antiikkiliikkeissä. Sen kuljettaminen maahan oli ollut vaikeaa. Hän olisi tietenkin voinut teettää vastaavan, mutta se olisi ollut häväistys - loukkaus suvun ikivanhoja perinteitä kohtaan. Taide-esineiden, korujen ja pienempien huonekalujen tuonti oli käynyt paljon helpommin. Ne oli pakattu vahvoihin pakkilaatikoihin ja lähetetty pois hyvissä ajoin kun oli käynyt selväksi, että sisällissodan aalto pyyhkäisisi heidän kotimaansa yli.
Ja nyt kotimaahan ei ollut enää paluuta, mietti Emelda imiessään itseensä vanhoista esineistä kohoavaa atmosfääriä ja kuunnellessaan tyttöjen vahvojen nyörikenkien kolinaa varaston betonilattialla. Suvun ikiaikainen koti oli hajonnut pirstaleiksi ja he ajelehtivat maailmalla juurettomina ja yksin. Mutta Emelda oli jo pannut alulle suunnitelman, jonka toteutuessa he voisivat jälleen kerääntyä yhteen. Tässä maassa, jossa vielä oli metsiä, vuoria, jokia ja mahdollisuus elää siten kuin suku oli elänyt jo silloin kun ihmiset olivat asuneet luolissa ja metsästäneet karkeatekoisilla, kivikärkisillä keihäillä.
Emelda käveli hallin itäseinälle, johon oli ripustettu satamäärin suvun edustajien muotokuvia. Kaikkein lähinnä häntä oli isoäiti Magdalenea esittävä maalaus, jonka oli maalannut hollantilainen mestari van Henk vuonna 1683. Magdalenen tummat silmät tuijottivat halkeilleen vernissan alta ylpeinä mutta hyväksyvinä.
- Isoäiti, kuiskasi Emelda ojentaessaan kätensä ja sivellessään maalauksen pintaa kuin ihoa. -Pian me saamme kohdata jälleen.
3.
Rafferty ja Tom tuijottivat tyrmistyneinä toisiinsa. Teräsovi oli sulkeutunut jo aikoja sitten, mutta he heräsivät hämmennyksestään vasta nyt.
- Mitä helvettiä siellä oikein tapahtuu, Tom sähähti.
- En minä tiedä, vastasi Rafferty. Hän tunsi itsensä hyvin typeräksi ja avuttomaksi. -Slim ei puhunut mitään siitä että mukana olisi lapsiakin.
- Paskat, Tom mutisi. -Mistä me tiedämme vaikka siellä olisi koolla pedofiilirinki, hän jatkoi ääntään korottaen.
Rafferty kaivoi radiotaan vyöstään kun hallin ovi aukeni ja nainen astui ulos lapset vanavedessään. Omituisia lapsia, välähti huomio Raffertyn mielessä. Heidän vaatteensa olivat kuin parin vuosisadan takaa... Mutta hänen ajatuksensa katkesi kesken, kun radio heräsi eloon säristen ja rutisten. Rolls Royceä kohti kävellyt kolmikko seisahtui välittömästi. Jokainen kohotti päätään kuin ilmaa haistellen.
- Hitto, kuiskasi Rafferty. Jostain syystä hän oli yhtäkkiä silmittömän kauhuissaan.
- SEIS! POLIISI, kuului kireä huuto Raffertyn vierestä. Hän kääntyi ja näki Tomin osoittavan aseella.
- Helvetti, Tom, aloitti Rafferty, mutta hänen sanansa kuolivat kun tummahiuksinen, pitkään takkiin pukeutunut nainen loikkasi ilmaan hyökkäävän pantterin voimalla ja ketteryydellä. Kahdella hypyllä hän oli Tomin luona, ja yhdellä käden huitaisulla hän oli antanut miehelle iskun joka lennätti tämän takana olevaan seinään. Tiilenpalasia lenteli kaikkialle ja Tomin ruumis valahti maahan kuin tyhjä säkki. Pistooli kolahti hyödyttömänä asvalttiin.
Hädissään radioon sopottava Rafferty tunsi kätensä joutuvan rautaiseen otteeseen. Pitkät kynnet pureutuivat hänen lihaansa ja ranteen luut jauhautuivat pieniksi siruiksi. Keltaiset silmät tuijottivat häntä palavina, ja naisen suusta törröttivät pitkät raateluhampaat.
- Te pilasitte kaiken, hirviö sanoi surullisella äänellä. -Nyt meidän on jälleen lähdettävä ja aloitettava alusta.
- Mikä... Mikä sinä oikein olet, ähisi Rafferty tuskansa keskeltä.
Vastausta ei kuulunut. Hänen samenevat silmänsä näkivät kahdet pikkutytön kasvot, jotka häilyivät hänen edessään kuin kangastukset. Lasten käärmeenkidat venyivät valtavan suuriksi, ja heidän päänsä syöksyivät eteenpäin yhtä käärmemäisellä nopeudella. Rafferty tunsi kirkkaan kivun salaman ja sen jälkeen hän vajosi pimeään.
Etsivä Raffertyn mielestä hänen uusi parinsa Tom oli lupaavaa ainesta, mutta vielä melko vihreä, kuumapäinen ja kärsimätön. Vaikka heidän tunnukseton Ford Mondeonsa oli seissyt öisen Sandringham Streetin varjoissa vasta puolisen tuntia, tämä rummutti jo kojelautaa ja vilkuili hermostuneena ympärilleen.
- Entäpä jos se ei tule, kysyi Tom.
- Rauhallisesti vain, opasti Rafferty. Hän oli kymmenien kyttäyskeikkojen veteraani eikä puolen tunnin odottelu käynyt hänelle edes alkuverryttelystä. -Slim sanoi että se eukko käy täällä jokaikisen kuun ensimmäisenä päivänä, tai oikeastaan yönä.
Slim oli Raffertyn vanha tuttu, laitapuolen kulkija joka tunsi kaupungin eteläosan teollisuus- ja varastoalueet paremmin kuin reikäiset taskunsa. Slimin sanaan saattoi yleensä luottaa, sillä yhteistyö hyödytti sekä häntä että poliisia. Jälkimmäiset saivat tietoja ja ensin mainitun rikkeitä katsottiin läpi sormien, kunhan mitään liian törkeää ei tapahtunut.
Sandringham Storage oli jättimäinen varastokompleksi, joka levittäytyi koko kadun pituudella kuin jonkin ekspressionistisen elokuvan lavaste. Sen omisti pahansisuinen ja äveriäs skotti nimeltä McPherson, jonka palkkaamat vartijat olivat taannoin kohdelleet Slimiä ja tämän pummikavereita turhan kovakouraisesti. Kostoksi Slim oli kertonut Raffertylle, että varastojen hämärissä saattoi olla meneillään yhtä hämäriä puuhia - huumausaineiden salakuljetusta, ihmiskauppaa tai kenties vaikka laitonta aseiden varastointia.
Myös Raffertyn mielestä oli helkkarin omituista, että loistoautolla liikkuva nainen ilmaantui alueelle säännöllisesti. Hänen tietojensa mukaan McPhersonin varastoaluetta käyttivät pääosin paikalliset yritykset, eivätkä suinkaan yksityiset yläluokan edustajat. Ellei heillä sitten ollut likaisia jauhoja pussissaan... Pitkän suostuttelun jälkeen myös poliisipiirin johtoporras oli kiinnostunut asiasta ja antanut Raffertylle luvan tarkastaa tilanteen. Mikäli hän havaitsisi jotain epäilyttävää, etsintälupa heltiäisi varmasti.
Raffertyn silmät siristyivät kun valokiila heijastui Mondeon taustapeilistä. Hän pukkasi Tomia kyynärpäällä kylkeen.
- Herätys, hän tokaisi. -Joku on tulossa.
- Perhana, vastasi Tom kurkkien peiliin. -Näyttää isolta autolta. Kala taitaa olla käymässä koukkuun.
Muutaman hetken kuluttua sysimusta Rolls Royce Phantom lipui Mondeon ohi, kurvasi varastoalueen uumeniin johtavalle kujalle ja hävisi näkyvistä. Rafferty käynnisti moottorin ja lähti seuraamaan, hiljaisella nopeudella ja valot sammutettuina.
2.
Emelda tunsi tuttua kihelmöintiä työntäessään avainkortin elektroniseen lukkoon ja avatessaan jykevän teräsoven. Hetki oli tavanomaistakin juhlallisempi, sillä Genevieve ja Franziska olivat mukana ensimmäistä kertaa. Tytöt seisoivat hänen takanaan vieri vieressä, ryhdikkäinä ja vaitonaisina.
Kun kaikki kolme olivat astuneet sisään, Emelda sulki oven. Hän odotti hetkisen ja sytytti sitten hallin loistevalot. Se ei olisi ollut tarpeen, mutta se oli osa rituaalia jota hän oli harjoittanut siitä lähtien kun hänen ja tyttöjen oli ollut pakko paeta kotimaasta miten parhaiten taisivat. Suku oli nyt hajallaan, mutta asiat tulisivat muuttumaan. Emeldan tehtävänä oli säilyttää perintö, ja sen hän oli tehnyt. Vuosisataisten esineiden näkeminen ja niiden keskellä oleilu saivat hänet muistamaan elävästi millaista elämä oli ennen ollut. Suvun voima ja läsnäolo sykkivät vahvana tässä syrjäisessä, valtavassa varastohallissa.
- Ooh, henkäisivät Genevieve ja Franziska kuin yhdestä suusta. Tuokiossa tytöt olivat juosseet käsi kädessä hallin sokkeloihin, hihkuen ja nauraen. Emelda seurasi hymyillen heidän menoaan. Genevieve oli hänen oma lapsensa, Franziska puolestaan hänen edesmenneen sisarensa tytär. Tytöt olivat ulkonäöltään ja luonteiltaan toistensa vastakohtia: Genevieve oli pieni, tumma ja eloisa, Franziska taas pitkä, vaalea ja vakava. Siitä huolimatta molemmissa virtasi suvun veri voimakkaana ja kuohuvana. He olivat verisisaria, kuin saman kolikon kaksi puolta. Ja nyt he näkivät ensi kertaa vilahduksen tulevasta, joka yhtyisi menneeseen kun suku olisi jälleen yhtä ja asuisi saman katon alla.
Valtava, jostain punertavasta puulajista valmistettu kirjahylly seisoi varaston keskellä kuin vartijana. Se oli huomattavasti kookkaampi kuin suurimmatkaan hyllystöt joita Emelda oli kuunaan nähnyt huonekalukaupoissa ja antiikkiliikkeissä. Sen kuljettaminen maahan oli ollut vaikeaa. Hän olisi tietenkin voinut teettää vastaavan, mutta se olisi ollut häväistys - loukkaus suvun ikivanhoja perinteitä kohtaan. Taide-esineiden, korujen ja pienempien huonekalujen tuonti oli käynyt paljon helpommin. Ne oli pakattu vahvoihin pakkilaatikoihin ja lähetetty pois hyvissä ajoin kun oli käynyt selväksi, että sisällissodan aalto pyyhkäisisi heidän kotimaansa yli.
Ja nyt kotimaahan ei ollut enää paluuta, mietti Emelda imiessään itseensä vanhoista esineistä kohoavaa atmosfääriä ja kuunnellessaan tyttöjen vahvojen nyörikenkien kolinaa varaston betonilattialla. Suvun ikiaikainen koti oli hajonnut pirstaleiksi ja he ajelehtivat maailmalla juurettomina ja yksin. Mutta Emelda oli jo pannut alulle suunnitelman, jonka toteutuessa he voisivat jälleen kerääntyä yhteen. Tässä maassa, jossa vielä oli metsiä, vuoria, jokia ja mahdollisuus elää siten kuin suku oli elänyt jo silloin kun ihmiset olivat asuneet luolissa ja metsästäneet karkeatekoisilla, kivikärkisillä keihäillä.
Emelda käveli hallin itäseinälle, johon oli ripustettu satamäärin suvun edustajien muotokuvia. Kaikkein lähinnä häntä oli isoäiti Magdalenea esittävä maalaus, jonka oli maalannut hollantilainen mestari van Henk vuonna 1683. Magdalenen tummat silmät tuijottivat halkeilleen vernissan alta ylpeinä mutta hyväksyvinä.
- Isoäiti, kuiskasi Emelda ojentaessaan kätensä ja sivellessään maalauksen pintaa kuin ihoa. -Pian me saamme kohdata jälleen.
3.
Rafferty ja Tom tuijottivat tyrmistyneinä toisiinsa. Teräsovi oli sulkeutunut jo aikoja sitten, mutta he heräsivät hämmennyksestään vasta nyt.
- Mitä helvettiä siellä oikein tapahtuu, Tom sähähti.
- En minä tiedä, vastasi Rafferty. Hän tunsi itsensä hyvin typeräksi ja avuttomaksi. -Slim ei puhunut mitään siitä että mukana olisi lapsiakin.
- Paskat, Tom mutisi. -Mistä me tiedämme vaikka siellä olisi koolla pedofiilirinki, hän jatkoi ääntään korottaen.
Rafferty kaivoi radiotaan vyöstään kun hallin ovi aukeni ja nainen astui ulos lapset vanavedessään. Omituisia lapsia, välähti huomio Raffertyn mielessä. Heidän vaatteensa olivat kuin parin vuosisadan takaa... Mutta hänen ajatuksensa katkesi kesken, kun radio heräsi eloon säristen ja rutisten. Rolls Royceä kohti kävellyt kolmikko seisahtui välittömästi. Jokainen kohotti päätään kuin ilmaa haistellen.
- Hitto, kuiskasi Rafferty. Jostain syystä hän oli yhtäkkiä silmittömän kauhuissaan.
- SEIS! POLIISI, kuului kireä huuto Raffertyn vierestä. Hän kääntyi ja näki Tomin osoittavan aseella.
- Helvetti, Tom, aloitti Rafferty, mutta hänen sanansa kuolivat kun tummahiuksinen, pitkään takkiin pukeutunut nainen loikkasi ilmaan hyökkäävän pantterin voimalla ja ketteryydellä. Kahdella hypyllä hän oli Tomin luona, ja yhdellä käden huitaisulla hän oli antanut miehelle iskun joka lennätti tämän takana olevaan seinään. Tiilenpalasia lenteli kaikkialle ja Tomin ruumis valahti maahan kuin tyhjä säkki. Pistooli kolahti hyödyttömänä asvalttiin.
Hädissään radioon sopottava Rafferty tunsi kätensä joutuvan rautaiseen otteeseen. Pitkät kynnet pureutuivat hänen lihaansa ja ranteen luut jauhautuivat pieniksi siruiksi. Keltaiset silmät tuijottivat häntä palavina, ja naisen suusta törröttivät pitkät raateluhampaat.
- Te pilasitte kaiken, hirviö sanoi surullisella äänellä. -Nyt meidän on jälleen lähdettävä ja aloitettava alusta.
- Mikä... Mikä sinä oikein olet, ähisi Rafferty tuskansa keskeltä.
Vastausta ei kuulunut. Hänen samenevat silmänsä näkivät kahdet pikkutytön kasvot, jotka häilyivät hänen edessään kuin kangastukset. Lasten käärmeenkidat venyivät valtavan suuriksi, ja heidän päänsä syöksyivät eteenpäin yhtä käärmemäisellä nopeudella. Rafferty tunsi kirkkaan kivun salaman ja sen jälkeen hän vajosi pimeään.
No comments:
Post a Comment