Legs Giardini kirosi hartaasti. Hän hillitsi halunsa potkaista kunnon lommo Imperialin kylkeen ja lysähti auton upottavalle, vihreällä nahalla verhoillulle etuistuimelle.
- Kristuksen perkele, hän manasi raivoissaan. Takakontissa oli vararengas, tunkki, jalkakäyttöinen pumppu, hylsysarja, sulakkeita, tulpanavain ja jopa tuulettajan hihna kaiken varalta, mutta rengasrauta puuttui. Ja tässä hän istui jumalanhylkäämän metsätien varressa rengas puhjenneena.
Hän kaivoi hansikaslokerosta savukeaskin ja pani palamaan. Pitää vain odottaa kärsivällisesti, Legs mietti. Hän oli sentään nähnyt tien alkupäässä jokusen maalaistalon rähjän. Jonkun oli pakko ilmestyä ennemmin tai myöhemmin - ja mieluummin ennemmin, sillä hän myöhästyisi taatusti mikäli ei pääsisi pian jatkamaan matkaa. Eikä herra Santadio pitänyt odottelusta.
- Varsinainen oikotie, Legs murahti kiukuissaan.
Kolme tuntia myöhemmin hän odotti yhä. Kaiken kukkuraksi oli alkanut sataa. Ikäänkuin tilanne ei olisi ollut jo muutenkin riittävän masentava. Lentäen olisit jo perillä, Legs ajatteli synkkänä. Niinpä niin. Hän ja hänen typerä lentopelkonsa. Kaverit nauraisivat makeasti hänen epäonnelleen. Toivottavasti herra Santadiokin tyytyisi vain nauramaan. Muussa tapauksessa hänen saattaisi käydä ohraisesti.
Legsin ajatus katkesi kun pienellä vaihteella jurnuttavan auton aikaansaama meteli kantautui hänen korviinsa. Hän vilkaisi taustapeiliin ja näki lähestyvän ajopelin nostattaman pölypilven. Vihdoinkin! Legs nousi autosta ja asettui odottamaan lintallaan seisovan Imperialin viereen. Kuski pysähtyisi taatusti kun huomaisi puhjenneen renkaan.
Hänen silmänsä suurenivat kun hän oivalsi ettei ikälopun Chevrolet-avolavan kuljettaja hiljentänytkään vauhtia. Hän syöksyi auton eteen hurjasti huitoen.
- Hei, pysähdy, Legs kailotti. Ohikiitävän hetken ajan hän oli varma että tylppä, ruosteen laikuttama keula osuisi häneen ja hän murskaantuisi auton alle. Mutta sitten kuljettaja jarrutti ja avolava pysähtyi keskelle tietä raskaasti niiaten.
- Mikä helvetti sinua oikein vaivaa, Legs karjui. -Olit vähällä ajaa ylitseni, senkin saatanan...
Hänen äänensä kuoli kun kuljettaja nousi ulos autosta. Mies oli valtavan kookas, hyvinkin seitsemän jalkaa pitkä ja julmetun leveä. Öljyn ja rasvan tahraama lippalakki keikkui naurettavan pienenä hänen suuren päänsä laella. Farkkuhaalarit olivat yhtä likaiset kuin lakkikin. Jaloissaan miehellä oli likimain kanootin kokoiset Caterpillar-työkengät. Jeesus Maaria, Legs mietti. Kaverihan on varsinainen hirviö.
- Anteeksi vaan, sir, jättiläinen sanoi sävyisästi. -En oikein meinannut huomata teitä.
- Ei se mitään, vastasi Legs silmäillen miestä uteliaana. Tylsät, harmaat silmät tuijottivat häneen lippalakin ja kellertävän hiuskuontalon alta. Oikeassa poskessa kasvoi suuri, pahkamainen luomi. Tyyppi taitaa olla hiukan himmeä, Legs totesi itsekseen.
- Minulta puhkesi rengas, Legs selitti. -Minulla on kyllä tunkki ja varapyörä, mutta rengasrauta puuttuu. Olisiko sinulla sellaista?
- Ei ole autossa, jätti vastasi verkkaisesti. -Kotona on.
- Onko sinne pitkä matka?
- Ei kovin pitkä.
- Hyvä juttu. Tuota, voisitko sinä käydä hakemassa sen rengasraudan? Minulla on kiire ja olen jo myöhässä tapaamisesta, Legs sanoi.
- Juu. Voin minä käydä, vastasi mies muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen.
Legs mietti hetken.
- Onko siellä puhelin, hän kysyi sitten. -Minun pitäisi soittaa pomolleni.
- Eteisessä on puhelin, jättiläinen vastasi. Hän puhui hitaasti ja työläästi, jokaista sanaa venyttäen.
- Jospa minä tulisin mukaasi, ehdotti Legs.
- Tule vaan.
Avolava mennä kolisteli eteenpäin, kunnes se saavutti vielä pienemmän sivutien risteyksen. Jätti ajoi reipasta kyytiä vaikka tie oli surkean kapea ja ruohottunut lähes umpeen. Legs heittelehti istuimella kuin kumipallo. Auton hytissä haisi hirveältä ja hän tunsi ellottavan kuvotuksen tunteen heräävän vatsanpohjassaan.
Viimein näkyviin tuli matala, harmaa rakennus joka muistutti pikemminkin jonkin 1920-luvun pulavuosiin sijoittuvan elokuvan lavastetta kuin asuintaloa. Ikkunat oli naulattu umpeen ja peltikattoon oli ruostunut suuria reikiä. Talon vieressä seistä nökötti hutera autokatos josta pilkisti ulos vielä avolavaakin vanhemman Studebakerin keula.
- Rengasrauta on tuolla jossain, sanoi jättiläinen.
- Jospa minä menen puhelimeen sillä välin, sanoi Legs. -Asuuko täällä sinun lisäksesi muita, hän kysyi.
- Ei asu. Äitee asui mutta se kuoli. Hautasin sen tuonne, sanoi mies ja viittasi suurella kädellään talon seinustalla kasvavan omenapuun suuntaan. Puun juurella oli kömpelö kivikasa josta törrötti karkeatekoinen puuristi. Pyhät pyssyt sentään, ajatteli Legs.
Talossa haisi vielä pahemmalta kuin autossa. Kaikkialla oli likaisia astioita, vanhoja sanomalehtiä, pahvilaatikoita, tyhjiä pulloja, roskia ja muuta romua. Legs nyrpisti nenäänsä homeen, mädän ja hiirenpapanoiden löyhkälle ja kahlasi lattian poikki puhelinpöydän ääreen. Hän nosti luurin korvalleen. Se oli mykkä.
- Helvetti, Legs sähähti ja katsoi lattialle. Puhelimen johto ei ollut seinässä. Hän kumartui ja työnsi sen pistokkeeseen. Puhelin pysyi äänettömänä. Helvetin helvetti. Puhelin kyllä oli, mutta se ei toiminut. Legs pudisteli päätään ja meni takaisin ulos. Sade oli sentään tauonnut.
Jättiläinen kolusi yhä autokatoksessa. Legs ajatteli mennä vauhdittamaan etsintöjä, mutta sitten hän näki kaukana pihan perällä pienen rakennuksen joka näytti hyvin omituiselta. Hän laskeutui puolilahoja portaita pihaan ja lähti kävelemään uteliaana lähemmäs, välittämättä kenkiensä ja housunlahkeidensa kuraantumisesta. Pian hän näki että tönössä ei todellakaan ollut yhtäkään ikkunaa. Ovi oli tehty tukevista lankuista ja siinä oli jykevät saranat ja kaksi lukkoa. Johan nyt, Legs hämmästeli. Kaksi lukkoakin. Ihan kuin joku saatanan vankila.
Nyt hän oli jo aivan rakennuksen vieressä. Hän kiersi sen ja kolkutti oveen. Ensin kerran, sitten toisen ja kolmannen. Mitähän siellä oikein on, hän mietti. Sisältä kuului raskasta, raahaavaa ääntä joka loppui pian. Legs tunsi niskahiustensa nousevan pystyyn.
- Minä löysin sen, kuului ääni hänen takaansa. Legs huudahti säikähtäneenä ja pyörähti ympäri. Hän näki jättiläisen ojentavan rengasrautaa häntä kohti ja luuli hetken että mies oli aikeissa lyödä häntä sillä. Mutta katse miehen kasvoihin paljasti että vaaraa ei ollut. Tämän ilme oli edelleen yhtä lauhkea kuin ennenkin.
- Tuota... kiitoksia, änkytti Legs ja otti raudan miehen kädestä.
Legs tiesi että heidän pitäisi lähteä kiireesti takaisin Imperialin luo, mutta hänen kirottu uteliaisuutensa oli ottanut vallan.
- Kuulehan, hän sanoi jättiläiselle joka töllisteli häntä pää kallellaan. -Mitä tuolla vajassa oikein on?
- ...puhua siitä, mies vastasi mumisten ja vältellen hänen katsettaan.
- En kuullut, sanoi Legs.
- Äitee sanoi että minä en saisi puhua siitä, jätti sanoi nyt hieman kuuluvammin.
- Saisinko silti kurkistaa sisään, Legs pyysi. -Lupaan että en kerro kenellekään.
- Äitee voisi suuttua.
- Mutta hänhän on kuollut, Legs totesi. Jätti ei sanonut mitään. Hän tuijotti umpimielisenä maahan.
Lopulta Legs kaivoi housujensa taskusta lompakon.
- Katso. Tässä on viisikymmentä dollaria, hän sanoi. -Saat sen jos annat minun katsoa vajaan.
- Se on paljon rahaa, jätti vastasi jo hieman eloisammin.
- Niin on, Legs sanoi. Tämä on typerää, hän ajatteli. Miksen saman tien vedä revolveriani esiin ja pakota tuota tomppelia avaamaan ovea?
- Hyvä on, jätti sanoi viimein. -Mutta äitee kyllä suuttuisi.
Vajan avaimet olivat farkkuhaalarien taskussa. Jykevä ovi avautui ja jätti astui sisään. Pimeydestä kuului röhkäisevä ääni. Se on sika, mietti Legs. Maksoin juuri viisikymmentä dollaria sian näkemisestä.
- Olehan hiljaa, jätti sanoi lempeällä, jankkaavalla äänellään. -Ei ole mitään hätää. Setä vaan haluaa katsoa sinua.
Legs seurasi jättiä vajaan. Hän siristeli silmiään hämärässä ja ajatteli ties monennenko kerran, että hänen pitäisi hankkia silmälasit. Viimein hän saattoi erottaa kovaksi tallautuneen maalattian ja hieman kauempana häämöttävän kookkaan miehen hahmon. Legs haukkoi henkeään. Autossa ja talossa oli haissut kammottavalta, mutta täällä löyhkä oli lähes sietämätön. Kusta, paskaa ja ties vaikka mitä, Legs ajatteli sekavasti. Hän joutui puremaan hammasta estääkseen vatsaansa kääntymästä ympäri.
- Tulkaa vaan lähemmäs, jätti sanoi. -Se on ihan kiltti nykyään.
Hän astui peremmälle vajaan nenäänsä pidellen ja näki häkin. Se oli rakennettu ristikkäin hitsatuista terästangoista. Legs terästi katsettaan ja näki suuren, vaalean möhkäleen liikkuvan pimeässä. Mikä helvetti se on, hän mietti. Samassa otus päästi korviaraastavan rääkäisyn ja syöksähti esiin hämärästä. Rengasrauta putosi lattialle ontosti kilahtaen. Legs kompuroi taaksepäin ja pyllähti raskaasti maahan. Hän ei edes huomannut tuskaa jonka hänen häntäluunsa murtuminen aiheutti. Hänen suunsa oli loksahtanut auki ja sieltä purkautui järjettömän kauhun huutoja. Legsistä tuntui siltä kuin joku olisi iskenyt häntä moukarilla rintaan. Hänen vasen kätensä oli yhtäkkiä täysin tunnoton. Siitä huolimatta hän yritti ryömiä taaksepäin, silmät kuopistaan pullistuen ja tuskan hiki otsalta valuen.
Valkoisen, hyllyvän massan keskeltä pilkotti kaksi sokeaa silmää. Niiden alla oli aukko josta kuului röhkinää ja yninää. Siellä täällä turvonneessa kehossa oli punaisia, tulehtuneelta näyttäviä laikkuja. Olennolla ei ollut jalkoja. Valtava ruho päättyi jonkinlaiseen suippoon pyrstöön. Kammottavasti epämuodostuneet eturaajat muistuttivat pikemminkin räpylöitä, ja niiden avulla otus pääsi raahautumaan eteenpäin. Mikäli Legs olisi vielä kyennyt ajattelemaan järkevästi, hän olisi käsittänyt että hänen kuulemansa laahaava ääni oli syntynyt olion liikkuessa vankilassaan tynnyrimäinen vatsa maata viistäen.
- Se on äiteen ja minun vauva, sanoi jättiläinen ylpeänä.
- Kristuksen perkele, hän manasi raivoissaan. Takakontissa oli vararengas, tunkki, jalkakäyttöinen pumppu, hylsysarja, sulakkeita, tulpanavain ja jopa tuulettajan hihna kaiken varalta, mutta rengasrauta puuttui. Ja tässä hän istui jumalanhylkäämän metsätien varressa rengas puhjenneena.
Hän kaivoi hansikaslokerosta savukeaskin ja pani palamaan. Pitää vain odottaa kärsivällisesti, Legs mietti. Hän oli sentään nähnyt tien alkupäässä jokusen maalaistalon rähjän. Jonkun oli pakko ilmestyä ennemmin tai myöhemmin - ja mieluummin ennemmin, sillä hän myöhästyisi taatusti mikäli ei pääsisi pian jatkamaan matkaa. Eikä herra Santadio pitänyt odottelusta.
- Varsinainen oikotie, Legs murahti kiukuissaan.
Kolme tuntia myöhemmin hän odotti yhä. Kaiken kukkuraksi oli alkanut sataa. Ikäänkuin tilanne ei olisi ollut jo muutenkin riittävän masentava. Lentäen olisit jo perillä, Legs ajatteli synkkänä. Niinpä niin. Hän ja hänen typerä lentopelkonsa. Kaverit nauraisivat makeasti hänen epäonnelleen. Toivottavasti herra Santadiokin tyytyisi vain nauramaan. Muussa tapauksessa hänen saattaisi käydä ohraisesti.
Legsin ajatus katkesi kun pienellä vaihteella jurnuttavan auton aikaansaama meteli kantautui hänen korviinsa. Hän vilkaisi taustapeiliin ja näki lähestyvän ajopelin nostattaman pölypilven. Vihdoinkin! Legs nousi autosta ja asettui odottamaan lintallaan seisovan Imperialin viereen. Kuski pysähtyisi taatusti kun huomaisi puhjenneen renkaan.
Hänen silmänsä suurenivat kun hän oivalsi ettei ikälopun Chevrolet-avolavan kuljettaja hiljentänytkään vauhtia. Hän syöksyi auton eteen hurjasti huitoen.
- Hei, pysähdy, Legs kailotti. Ohikiitävän hetken ajan hän oli varma että tylppä, ruosteen laikuttama keula osuisi häneen ja hän murskaantuisi auton alle. Mutta sitten kuljettaja jarrutti ja avolava pysähtyi keskelle tietä raskaasti niiaten.
- Mikä helvetti sinua oikein vaivaa, Legs karjui. -Olit vähällä ajaa ylitseni, senkin saatanan...
Hänen äänensä kuoli kun kuljettaja nousi ulos autosta. Mies oli valtavan kookas, hyvinkin seitsemän jalkaa pitkä ja julmetun leveä. Öljyn ja rasvan tahraama lippalakki keikkui naurettavan pienenä hänen suuren päänsä laella. Farkkuhaalarit olivat yhtä likaiset kuin lakkikin. Jaloissaan miehellä oli likimain kanootin kokoiset Caterpillar-työkengät. Jeesus Maaria, Legs mietti. Kaverihan on varsinainen hirviö.
- Anteeksi vaan, sir, jättiläinen sanoi sävyisästi. -En oikein meinannut huomata teitä.
- Ei se mitään, vastasi Legs silmäillen miestä uteliaana. Tylsät, harmaat silmät tuijottivat häneen lippalakin ja kellertävän hiuskuontalon alta. Oikeassa poskessa kasvoi suuri, pahkamainen luomi. Tyyppi taitaa olla hiukan himmeä, Legs totesi itsekseen.
- Minulta puhkesi rengas, Legs selitti. -Minulla on kyllä tunkki ja varapyörä, mutta rengasrauta puuttuu. Olisiko sinulla sellaista?
- Ei ole autossa, jätti vastasi verkkaisesti. -Kotona on.
- Onko sinne pitkä matka?
- Ei kovin pitkä.
- Hyvä juttu. Tuota, voisitko sinä käydä hakemassa sen rengasraudan? Minulla on kiire ja olen jo myöhässä tapaamisesta, Legs sanoi.
- Juu. Voin minä käydä, vastasi mies muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen.
Legs mietti hetken.
- Onko siellä puhelin, hän kysyi sitten. -Minun pitäisi soittaa pomolleni.
- Eteisessä on puhelin, jättiläinen vastasi. Hän puhui hitaasti ja työläästi, jokaista sanaa venyttäen.
- Jospa minä tulisin mukaasi, ehdotti Legs.
- Tule vaan.
Avolava mennä kolisteli eteenpäin, kunnes se saavutti vielä pienemmän sivutien risteyksen. Jätti ajoi reipasta kyytiä vaikka tie oli surkean kapea ja ruohottunut lähes umpeen. Legs heittelehti istuimella kuin kumipallo. Auton hytissä haisi hirveältä ja hän tunsi ellottavan kuvotuksen tunteen heräävän vatsanpohjassaan.
Viimein näkyviin tuli matala, harmaa rakennus joka muistutti pikemminkin jonkin 1920-luvun pulavuosiin sijoittuvan elokuvan lavastetta kuin asuintaloa. Ikkunat oli naulattu umpeen ja peltikattoon oli ruostunut suuria reikiä. Talon vieressä seistä nökötti hutera autokatos josta pilkisti ulos vielä avolavaakin vanhemman Studebakerin keula.
- Rengasrauta on tuolla jossain, sanoi jättiläinen.
- Jospa minä menen puhelimeen sillä välin, sanoi Legs. -Asuuko täällä sinun lisäksesi muita, hän kysyi.
- Ei asu. Äitee asui mutta se kuoli. Hautasin sen tuonne, sanoi mies ja viittasi suurella kädellään talon seinustalla kasvavan omenapuun suuntaan. Puun juurella oli kömpelö kivikasa josta törrötti karkeatekoinen puuristi. Pyhät pyssyt sentään, ajatteli Legs.
Talossa haisi vielä pahemmalta kuin autossa. Kaikkialla oli likaisia astioita, vanhoja sanomalehtiä, pahvilaatikoita, tyhjiä pulloja, roskia ja muuta romua. Legs nyrpisti nenäänsä homeen, mädän ja hiirenpapanoiden löyhkälle ja kahlasi lattian poikki puhelinpöydän ääreen. Hän nosti luurin korvalleen. Se oli mykkä.
- Helvetti, Legs sähähti ja katsoi lattialle. Puhelimen johto ei ollut seinässä. Hän kumartui ja työnsi sen pistokkeeseen. Puhelin pysyi äänettömänä. Helvetin helvetti. Puhelin kyllä oli, mutta se ei toiminut. Legs pudisteli päätään ja meni takaisin ulos. Sade oli sentään tauonnut.
Jättiläinen kolusi yhä autokatoksessa. Legs ajatteli mennä vauhdittamaan etsintöjä, mutta sitten hän näki kaukana pihan perällä pienen rakennuksen joka näytti hyvin omituiselta. Hän laskeutui puolilahoja portaita pihaan ja lähti kävelemään uteliaana lähemmäs, välittämättä kenkiensä ja housunlahkeidensa kuraantumisesta. Pian hän näki että tönössä ei todellakaan ollut yhtäkään ikkunaa. Ovi oli tehty tukevista lankuista ja siinä oli jykevät saranat ja kaksi lukkoa. Johan nyt, Legs hämmästeli. Kaksi lukkoakin. Ihan kuin joku saatanan vankila.
Nyt hän oli jo aivan rakennuksen vieressä. Hän kiersi sen ja kolkutti oveen. Ensin kerran, sitten toisen ja kolmannen. Mitähän siellä oikein on, hän mietti. Sisältä kuului raskasta, raahaavaa ääntä joka loppui pian. Legs tunsi niskahiustensa nousevan pystyyn.
- Minä löysin sen, kuului ääni hänen takaansa. Legs huudahti säikähtäneenä ja pyörähti ympäri. Hän näki jättiläisen ojentavan rengasrautaa häntä kohti ja luuli hetken että mies oli aikeissa lyödä häntä sillä. Mutta katse miehen kasvoihin paljasti että vaaraa ei ollut. Tämän ilme oli edelleen yhtä lauhkea kuin ennenkin.
- Tuota... kiitoksia, änkytti Legs ja otti raudan miehen kädestä.
Legs tiesi että heidän pitäisi lähteä kiireesti takaisin Imperialin luo, mutta hänen kirottu uteliaisuutensa oli ottanut vallan.
- Kuulehan, hän sanoi jättiläiselle joka töllisteli häntä pää kallellaan. -Mitä tuolla vajassa oikein on?
- ...puhua siitä, mies vastasi mumisten ja vältellen hänen katsettaan.
- En kuullut, sanoi Legs.
- Äitee sanoi että minä en saisi puhua siitä, jätti sanoi nyt hieman kuuluvammin.
- Saisinko silti kurkistaa sisään, Legs pyysi. -Lupaan että en kerro kenellekään.
- Äitee voisi suuttua.
- Mutta hänhän on kuollut, Legs totesi. Jätti ei sanonut mitään. Hän tuijotti umpimielisenä maahan.
Lopulta Legs kaivoi housujensa taskusta lompakon.
- Katso. Tässä on viisikymmentä dollaria, hän sanoi. -Saat sen jos annat minun katsoa vajaan.
- Se on paljon rahaa, jätti vastasi jo hieman eloisammin.
- Niin on, Legs sanoi. Tämä on typerää, hän ajatteli. Miksen saman tien vedä revolveriani esiin ja pakota tuota tomppelia avaamaan ovea?
- Hyvä on, jätti sanoi viimein. -Mutta äitee kyllä suuttuisi.
Vajan avaimet olivat farkkuhaalarien taskussa. Jykevä ovi avautui ja jätti astui sisään. Pimeydestä kuului röhkäisevä ääni. Se on sika, mietti Legs. Maksoin juuri viisikymmentä dollaria sian näkemisestä.
- Olehan hiljaa, jätti sanoi lempeällä, jankkaavalla äänellään. -Ei ole mitään hätää. Setä vaan haluaa katsoa sinua.
Legs seurasi jättiä vajaan. Hän siristeli silmiään hämärässä ja ajatteli ties monennenko kerran, että hänen pitäisi hankkia silmälasit. Viimein hän saattoi erottaa kovaksi tallautuneen maalattian ja hieman kauempana häämöttävän kookkaan miehen hahmon. Legs haukkoi henkeään. Autossa ja talossa oli haissut kammottavalta, mutta täällä löyhkä oli lähes sietämätön. Kusta, paskaa ja ties vaikka mitä, Legs ajatteli sekavasti. Hän joutui puremaan hammasta estääkseen vatsaansa kääntymästä ympäri.
- Tulkaa vaan lähemmäs, jätti sanoi. -Se on ihan kiltti nykyään.
Hän astui peremmälle vajaan nenäänsä pidellen ja näki häkin. Se oli rakennettu ristikkäin hitsatuista terästangoista. Legs terästi katsettaan ja näki suuren, vaalean möhkäleen liikkuvan pimeässä. Mikä helvetti se on, hän mietti. Samassa otus päästi korviaraastavan rääkäisyn ja syöksähti esiin hämärästä. Rengasrauta putosi lattialle ontosti kilahtaen. Legs kompuroi taaksepäin ja pyllähti raskaasti maahan. Hän ei edes huomannut tuskaa jonka hänen häntäluunsa murtuminen aiheutti. Hänen suunsa oli loksahtanut auki ja sieltä purkautui järjettömän kauhun huutoja. Legsistä tuntui siltä kuin joku olisi iskenyt häntä moukarilla rintaan. Hänen vasen kätensä oli yhtäkkiä täysin tunnoton. Siitä huolimatta hän yritti ryömiä taaksepäin, silmät kuopistaan pullistuen ja tuskan hiki otsalta valuen.
Valkoisen, hyllyvän massan keskeltä pilkotti kaksi sokeaa silmää. Niiden alla oli aukko josta kuului röhkinää ja yninää. Siellä täällä turvonneessa kehossa oli punaisia, tulehtuneelta näyttäviä laikkuja. Olennolla ei ollut jalkoja. Valtava ruho päättyi jonkinlaiseen suippoon pyrstöön. Kammottavasti epämuodostuneet eturaajat muistuttivat pikemminkin räpylöitä, ja niiden avulla otus pääsi raahautumaan eteenpäin. Mikäli Legs olisi vielä kyennyt ajattelemaan järkevästi, hän olisi käsittänyt että hänen kuulemansa laahaava ääni oli syntynyt olion liikkuessa vankilassaan tynnyrimäinen vatsa maata viistäen.
- Se on äiteen ja minun vauva, sanoi jättiläinen ylpeänä.
(Kirjoitettu vuonna 2008).
No comments:
Post a Comment